Potentiaalinen haihdunta
Potentiaalinen haihdunta tarkoittaa haihduntaa pinnalta, joka on kyllästetty vedellä. Potentiaalinen haihdunta riippuu maan pinnan ja ilman vesihöyrynpaineen erosta ja tuulen nopeudesta. Tieto maanpinnan kosteudesta on kuitenkin yleensä puutteellista. Tämän vuoksi potentiaalista haihduntaa arvioidaan yleensä pinnan energiataseesta kehitetyllä Penmanin kaavalla [1] tai yksinkertaisemmilla ilman lämpötilaan pohjautuvilla kaavoilla. Potentiaalista haihduntaa mitataan class A-haihdunta-astialla.
Potentiaalisen haihdunnan kaavoja
muokkaaThornthwaiten kaava (1948)
muokkaamissä:
- on arvio potentiaalisesta haihdunnasta (mm/kk)
- on vuorokauden keskilämpötila (astetta Celsiusta; >0 )
- on vuorokausien määrä kuukaudessa
- on keskimääräinen päivän pituus kyseisenä kuukautena
- on lämpöindeksi, joka riippuu 12 kuukauden keskilämpötilasta .
Hieman muunneltuja muotoja tästä kaavasta esiintyy myöhemmissä julkaisuissa (Thornthwaite and Mather 1955 ja 1957).[3]
Penmanin kaava (1948)
muokkaaPenmanin kaava kuvaa haihduntaa avoimelta vesipinnalta. Kaavan on kehittänyt Howard Penman vuonna 1948. Penmanin kaava vaatii lähtötiedoiksi vuorokauden keskilämpötilan, tuulen nopeuden, ilman paineen ja nettosäteilyn potentiaalisen haihdunnan arvioimiseksi. Penmanin kaava voidaan kirjoittaa muotoon:
missä:
- m = Kyllästyshöyrynpaineen käyrän kaltevuus (Pa K−1)
- Rn = Nettosäteily (W m−2)
- ρa = Ilman tiheys (kg m−3)
- cp = Ilman ominaislämpökapasiteetti (J kg−1 K−1)
- ga = pinnan aerodynaaminen vastus (m s−1)
- δe = ilmanpaineen kyllästysvajaus (Pa)
- λv = veden ominaishöyrystymislämpö (J kg−1)
- γ = psykrometrivakio (Pa K−1)
Kaava antaa potentiaalisen haihdunnan Emass yksikössä kg/(m²·s), kilogrammaa haihdutettua vettä sekunnissa neliömetriä kohden.
Penman–Monteithin kaava (1965)
muokkaaPenman-Monteithin kaavaa[5] käytetään kasvipeitteisen alueen potentiaalisen haihdunnan laskentaan. Kaavaa pidetään yleisesti tarkimpana mallina potentiaalisen evapotranspiraation arvioimiseen. Muun muassa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) suosittelee kaavaa potentiaalisen evapotranspiaation arvioimiseen[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Leppäranta, Matti; Virta, Juhani; Huttula, Timo: Hydrologian perusteet. Helsingin yliopisto, Fysiikan laitos, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.1.2020).
- ↑ Thornthwaite, C. W.: An approach toward a rational classification of climate. Geographical Review, 1948, 38. vsk, nro 1, s. 55–94. doi:10.2307/210739
- ↑ Black, Peter E.: Revisiting the Thornthwaite and Mather water balance. Journal of the American Water Resources Association, 2007, 43. vsk, nro 6, s. 1604–1605. doi:10.1111/j.1752-1688.2007.00132.x Bibcode:2007JAWRA..43.1604B
- ↑ Penman, Howard Latimer: Natural evaporation from open water, bare soil and grass. Proceedings of the Royal Society of London. Series A. Mathematical and Physical Sciences, 1948, 193. vsk, nro 1032, s. 120–145. doi:https://doi.org/10.1098/rspa.1948.0037
- ↑ Monteith, J. L.: Evaporation and environment. Symposia of the Society for Experimental Biology, 1965, 19. vsk, s. 205–234.
- ↑ YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO): FAO Penman-Monteith equation fao.org. Viitattu 22.1.2020. (englanti)