Possai[1] (ven. Фёдоровское, Fjodorovskoje) on kylä ja maalaiskunta Leningradin alueen Tusinan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee lähellä Pavlovskia noin 25 kilometriä Tusinan kaupungista luoteeseen. Kylässä on noin 3 000 ja kunnassa 3 600 asukasta.

Possain kunta rajoittuu idässä Telmanan, etelässä Vornasuon ja lännessä Susaninan kuntiin sekä luoteessa ja pohjoisessa Pietarin kaupungin Puškinin piiriin. Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Leppälän (ven. Глинка, Glinka), Anolan (Аннолово, Annolovo) ja Latukan (Ладога, Ladoga) kylät. Kunnan läpi kulkee Moskovan ja Pietarin välisen M10-valtatien ja A120-kehätien välinen maantie. Possaista on maantieyhteys myös Pavlovskiin. Seudulla virtaa Inkereenjoki.

Possai eli Fjodorovski posad (Фёдоровский посад) on perustettu 1700-luvun alussa. Inkerinsuomalaisesta ympäristöstä poiketen sen asukkaat olivat venäläisiä. Seudun Inkereen luterilaiseen seurakuntaan kuuluneista inkeriläiskylistä valtaosa tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Kylässä toiminut maatalousyritys Fjodorovskoje teki konkurssin vuonna 2003.

Nykyään Possai koostuu puusta ja tiilestä rakennetuista omakotitaloista sekä kaksi- ja viisikerroksisista kerrostaloista. Kylässä toimii muun muassa saha, ikkunatehdas ja maatalousyritys. Palveluihin kuuluu lastentarha, koulu, kulttuuritalo ja poliklinikka.

LähteetMuokkaa

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 16.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa