Pohjois-Tapiolan lukio

lukio Espoossa

Pohjois-Tapiolan lukio, lempinimeltään Pohjis, oli Espoon Pohjois-Tapiolassa sijainnut noin 400 opiskelijan lukio. Lukio siirtyi kesällä 2017 toimimaan Otaniemeen Aalto-yliopiston kampusalueelle, Maarintie 6:ssa sijaitsevaan Open Innovation Houseen.[1] Pohjois-Tapiolan lukiossa oli yleislinja sekä teatterin ja median linja.[2] Lukio yhdistyi Olarin lukion kanssa Otaniemen lukioksi lukuvuoden 2019–2020 alusta eikä Pohjois-Tapiolan lukiota enää ole.[3]

Pohjois-Tapiolan lukio
Open Innovation House Maarintieltä
Open Innovation House Maarintieltä
Sijainti Otaniemi, Espoo
Koordinaatit 60°11′14″N, 24°48′55″E
Tyyppi lukio
Perustettu 1962
Lakkautettu 2019
Rehtori Sinikka Luoma-Mattila
Luokat 1–4
Oppilaita n. 450
Verkkosivut

Pohjois-Tapiolan lukion ja Aalto-yliopiston yhteistyö muokkaa

Lukio oli osa Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston School as a Service -konseptia, joka mahdollistaa laajan yhteistyön lukion ja yliopiston välillä.[4] Lukion kemian, fysiikan ja kuvataiteen tilat sijaitsivat Aalto-yliopiston tiloissa. Lukiolaisilla oli mahdollisuus suorittaa yliopistossa esimerkiksi kiinan tai väittelytaidon kursseja.[5]

Teatterin ja Median linja muokkaa

Lukiossa toimi teatterin ja median opetukseen erikoistunut linja (TeMe), jolle valittiin vuosittain 25 opiskelijaa erillisten hakukriteereiden perusteella. Linjan toimintaan kuului teatteriproduktioita sekä valtakunnalliset teatteri- ja mediadiplomit. Pohjois-Tapiolan lukiossa tarjotiin myös runsaasti lukiokohtaisia soveltavia teatterin ja median kursseja.[6]

Keskiarvorajat Pohjois-Tapiolan lukioon muokkaa

Keskiarvorajat 2010–2019 
Vuosi KA-raja
(yleislinja)
Pisteraja
(Teatteri ja Media)
Aloitus-
paikat
2010-2011   8,00   15,93
2011-2012   8,00   15,53   125
2012-2013   8,33   14,47
2013-2014   8,17   15,77   105+25
2014-2015   8,08   13,70   105+25
2015-2016   8,08   14,32   104+25
2016-2017   8,42   16,08   105+25
2017-2018   8,5   15,05   105+25[7]
2018-2019   8,58   17,18   120+25[7]

Lähteet muokkaa

  1. Tapiolan Aarnivalkean koulun lapset jäävät evakkoon pidemmäksi aikaa – Pohjois-Tapiolan lukio muuttaa Otaniemeen Helsingin Sanomat. 16.2.2017. Viitattu 17.12.2017.
  2. Pohjis – Pohjiksessa on tekemisen meininki pohjois-tapiola.com. Viitattu 17.12.2017.
  3. Laatikainen, Tuula: Otaniemessä aloittaa uusi Otaniemen lukio tekniikkatalous.fi. 23.11.2018. Alma Media Oyj. Viitattu 19.8.2019.
  4. Innovatiivisen oppimisen kokeilut laajenevat Otaniemessä www.espoo.fi. Viitattu 17.12.2017.
  5. Uutiset: Pohjois-Tapiolan lukio viihtyy kampuksella aalto.fi. 1.11.2017. Viitattu 17.12.2017.
  6. Teatterin ja median linja – Pohjis pohjois-tapiola.com. Viitattu 17.12.2017.
  7. a b http://espooprodfi.oncloudos.com/kokous/2017424043-4.PDF