Podenco on ikivanha espanjalainen alkukantainen koiratyyppi, jota käytetään jäniksenmetsästykseen.

RodutMuokkaa

Omiksi roduikseen Real Sociedad Canina de Españan mukaan luokitellaan andalusianpodenco, ibizanpodenco, kanarianpodenco, maneto ja valencianpodenco. Espanjassa epävirallisia rotuja ovat lisäksi galicianpodenco, hierronpodenco, mallorcanpodenco, menorcanpodenco eli ca coniller ja podenco orito. Portugalinpodengo on sukua podencoille, mutta podengoja ei ole virallisesti kuin yksi. On kuitenkin olemassa myös brasilianpodengo eli perro criollo, mutta yksikään suurempi kenneljärjestö Brasilian kennelliitto mukaan luekien ei ole hyväksynyt sitä.

Oikeastaan podenco ja podengo ovat molemmat samaa rotutyyppiä, mutta Portugalissa nimitys eroaa espanjalaisesta yhdellä kirjaimella. Myös galicianpodencon paikallinen nimitys galegon kielellä on podengo galego, sillä Galiciassa puhuttava galego ja portugali ovat toistensa lähimmät sukukielet.

Periaatteessa myös faaraokoira (esp. podenco de los faraones[1]), etnankoira ja uhanalainen lampedusankoira (joka tunnetaan espanjaksi nimillä podenco de lampedusa ja podenco de tunez) ovat samaa pystykorvaisten, etäisesti vinttikoiran kaltaisten jänistä metsästävien podencojen rotutyyppiä: esimerkiksi kanarianpodenco ja faaraokoira ovat erittäin samankaltaisia paitsi alkuperältään ja käyttötarkoitukseltaan, myös ulkonäöltään. Nyt jo sukupuuttoon kuollut ranskanpodenco edusti myös podencojen fenotyyppiä ja sitä käytettiin saman riistan metsästämiseen.lähde? Aiemmin Portugalissa tunnettiin niin ikään myös sukupuuttoon kuolleet podengo galguenho ja podengo barbaça.[2]

Mario Canton nimeää tämän rotutyypin, joka sisältää kaikki edellä mainitut rodut sekä kreetankoiran, "Välimeren alkukantaisiksi tai vinttikoiramaisiksi ajokoiriksi". Hän jakaa ne edelleen kolmeen ryhmään: podencot eli läntisen Välimeren alkukantaiset ajokoirat, cirnecot eli keskisen Välimeren alkukantaiset ajokoirat ja ichnilatis (aiemmin kreetankoiran nimi oli kritikos ichnilatis, nyttemmin kritikos lagonikos) eli itäisen Välimeren alkukantaiset ajokoirat. Cirnecoihin hän lukee myös faaraokoiran (cirneco di Malta).[3]

OminaisuudetMuokkaa

Espanjalaisten oma määritelmä podencolle on seuraava: Hieman pienikokoisempi, mutta vankkarakenteisempi kuin vinttikoira. Pyöreä pää, pystyt korvat, suora selkä, keskipitkä karvapeite, kaartuva häntä, pienet, mutta erittäin voimakkaat käpälät. Se on jonkin verran haukkuherkkä ja erittäin viisas. Metsästyskoirana se on ketterä ja sitkeä, ja sillä on hyvä näkö- ja hajuaisti.

AlkuperäMuokkaa

Kaikki tämän tyypin koirat polveutuvat egyptinmetsästyskoirasta, jonka foinikialaiset toivat eri puolille Välimerta ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Foinikialaisten muinaisilla kauppapaikoilla ja nykyisten rotujen esiintymisalueilla onkin selvät yhtäläisyydet.[2] Alueesta ja paikallisesta kielestä riippuen rodut saivat hieman toisistaan poikkeavia nimiä: Espanjassa, Portugalissa, Baleaareilla, Kanarialla ja Azoreilla tunnetaan podencot/podengot; Sisiliassa ja Maltalla cirnecot; sekä Kreikassa ja Kreetalla ichnilatis.[3]

Podencojen alkuperästä olemassa kuitenkin myös hieman toisistaan poikkeavia teorioita:[2]

  • niiden alkuperä on Pohjois-Afrikassa, ja ne kulkeutuivat Iberian niemimaalle alarves-heimon mukana
  • niiden alkuperä on foinikialaisten 3000 eaa. ja arabien 100–700-luvuilla mukanaan tuomissa koirissa
  • niiden alkuperä on faaraoiden koirissa, jota puolestaan polveutuivat puolivillistä Vähä-Aasiasta kotoisin olleesta paariakoirasta
  • niillä olisi yhteistä alkuperää basenjin kanssa (mikä näkyisi mm. siinä, että sekä etnankoiralla että basenjilla on otsaryppyjä); samaan teoriaan liittyy väite, että basenji olisi faaraokoiran esi-isä

Ricardo de La Rosan mukaan vahvimmat teoriat ovat seuraavat:[2]

  • ne kehittyivät Egyptissä egyptinmetsästyskoiran uusille aluielle leviämisen seurauksena
  • ne kehittyivät Välimeren Afrikanpuoleisella rannikolla berberiheimojen luona
  • ne kehittyivät Aasiassa pystykorvaisista koirista, jotka levisivät Pohjois-Afrikkaan
  • ne kehittyivät Keski-Afrikassa basenjista ja azawakhista

Vaikka yleisesti egyptinmetsästyskoira-teoria on kaikkein suosituin, La Rosa pitää basenji- ja azawakh- teoriaa kaikkein todennäköisimpänä. Hänen mukaansa nämä kaksi rotua olisivat sekoittuneet myös pohjoisafrikkalaisten koirien kanssa ja levinneet sen jälkeen alueille, joissa ne jalostuivat lopulliseen muotoonsa. Vitor Veiga on kuitenkin eri mieltä: hän uskoo, että joko egyptinmetsästykoira- tai aasialainen alkuperä -teoria on todennäköisin. Vähä- ja Keski-Aasian alkuperää tukee fakta, että kyseisten alueiden puolivilleillä koirilla on samoja piirteitä Välimeren alueelta löytyvien rotujen kanssa: ne muistuttavat hyvin paljon kaanaankoiraa, ja sentyyppisen koiran risteyttämisestä egyptinmetsästyskoiran kanssa olisi tuloksena faaraokoiran kaltainen hoikkarakenteinen rotu.[2]

Foinikialaisten alkuperäinen asuinalue oli nykyisen Libanonin rannikolla, lähellä kaanaankoiran synnyinseutua. Sieltä he levittäytyivät muualle Välimeren alueelle ja perustivat kauppasatamia noin 700 eaa., kuten Egyptin Alexandria, nykyisen Libyan alueella sijainnut Kyrene, nykyisen Tunisian alueella sijainnut Karthago, Marokon Tanger, Kreeta, Kypros, Malta, Sisilian Palermo (senaikainen Panormus), Sardinian Cagliari (senaikainen Caralis), Korsika, Marseille (senaikainen Massilia), Baleaarien Ibiza (senaikainen Ebusus), Espanjan Cartagena ja Cadiz (senaikainen Gades). Myöhemmin kreikkalaiset valtasivat suuren osan Välimeren rannikosta ja perustivat siirtokuntia, joiden sijainti vastasi suunnilleen foinikialaisten entisiä kauppasatamia - tämän lisäksi he saapuivat Portugaliin. Kreikassa on nykyisinkin koiria, jotka muistuttavat paljon sileäkarvaista portugalinpodengoa – mitä vahvistaa fakta, että kreikkalaiset hallitsivat myös Kyreneä 750–550 eaa.[2]

Podenco-tyypin synnyinalue on Iberian niemimaa, jossa on omat alueelliset rotunsa. Siellä kehittyi kaksi päälinjaa: portugalinpodengo ja andalusianpodenco. "Saaristopodencoja" puolestaan ovat ibizanpodenco, kanarianpodenco sekä azorienpodengo. Alun perin näillä saarilla ei ollut ihmisiä eikä myöskään koiria, ja myöhemmin niiden saavuttua saarille eristyneisyys muusta maailmasta ja valikoiva jalostus vaikuttivat niiden kehittymiseen omiksi roduikseen.[3]

PortugalinpodengoMuokkaa

100 eaa. Välimerellä alkoi roomalaisten miehityskausi, joka saattoi edesauttaa faaraoiden aikaisten koirien tuontia Egyptistä ja Sisiliasta erityisesti Portugalin suurille joille ja rannikkoalueille. Koska portugalinpodengoa esiintyy kaikissa Portugalin osissa, on hyvin mahdollista, että sillä on kaksi eri alkuperää. Pohjoisen yksilöt ovat lyhytkarvaisia ja hoikkarakenteisempia, eivätkä ne todennäköisesti ole sukua etelän yksilöille, sillä maan keskiosissa podengojen esiintyvyys on erittäin matala.[2]

Pohjoisessa Duero-joen alueella podengoja on paljon, minkä vuoksi pohjoisen populaation uskotaan saapuneen alueelle joenvartta pitkin – foinikialaisten ja kreikkalaisten tiedetäänkin matkanneen suurten jokien suistoissa. Näin ollen foinikialainen alkuperä on pohjoisen populaatiolle todennäköisempi. Samaten myös Estremaduran länsipuolen populaatiolla saattaa olla juuret foinikialaisissa tai kreikkalaisissa koirissa, jotka olisivat kulkeutuneet alueelle Tajo-joen kautta.[2]

Etelän podengot kulkeutuivat alun perin alueelle todennäköisesti muslimien mukana. Etelän populaatio muistuttaakin enemmän Iberian niemimaan eteläosan, nykyisen Andalusian (esimerkiksi Cordoban kalifaatin sekä Almoravidan ja Almoadan dynastioiden), koiria. Muslimiteoriaa vastaan sotii kuitenkin fakta, että muslimien mielestä koirat ovat arvottomia ja kirottuja – ainoastaan pyhänä vinttikoirana pidetty saluki on tästä poikkeus. Täten on uskottavaa, että muslimien mukana Iberian niemimaalle kulkeutui koiria vain, jos ne olivat vinttikoiratyyppisiä. Itse asiassa muslimien tiedetäänkin tuoneen alueelle ensimmäiset vinttikoirat, joista kehittyi sittemmin nyt jo sukupuuttoon kuollut lusitanianvinttikoira. Myöhemmin vinttikoirien lisäksi Iberian niemimaalle saattoi saapua myös hieman samanlaisia, joskin pystykorvaisia, koiria, jotka risteytyivät edellä mainittujen vinttikoirien ja paikallisten koirien kanssa. Etelässä tunnettiinkin vielä 1900-luvulla podengo galguenho, joka oli selkeästi vinttikoiramaisempi ja kookkaampi kuin pohjoisen podengot.[2]

EtnankoiraMuokkaa

Etnankoiran toivat Sisiliaan melko varmasti foinikialaiset ja kreikkalaiset. Sen alkuperäinen nimitys cirneco viitannee Kyrenen kaupunkiin, josta sittemmin johdettiin kreikkalainen sana kyrenaikos ja siitä puolestaan latinaksi käännetty sana cyrenaecus. Lopulta kyseinen sana kääntyi sisilian kieleen cirnecu.[2]

Muut rodutMuokkaa

Faaraoiden alkuperäiset metsästyskoirat saattoivat hyvinkin risteytyä azawakhin ja sloughin tyyppisten koirien kanssa, mikä olisi voinut johtaa ibizanpodencon ja hieman myöhemmin myös kanarianpodencon syntyyn.[2] Kreetankoira puolestaan kehittyi foinikialaisten koirien ja mannermaisten vinttikoirien välisistä risteytyksistä.[3]

SukulaisrodutMuokkaa

Koko Pohjois-Afrikassa Egyptistä Marokkoon esiintyy keskikokoisen podencon tyyppisiä koiria; Egyptin yksilöt vastaavat lähes täysin keskikokoista sileäkarvaista portugalinpodengoa, ja Marokon yksilöt muistuttavat paljon andalusianpodencoa. Egyptiläisten koirien perimässä on faaraoiden aikaisia koiria sekä Vähä-Aasian paariakoiria. Marokkolaiseen populaatioon ovat vastaavasti vaikuttaneet aavikon vinttikoirat. Toisenlaisia podencoa muistuttavia koiria löytyy koko Afrikan mantereelta. Yksi esimerkki ovat Mosambikin, Mombasan ja Sao Tomen populaatiot. Kaikki nämä koirat ovat saattaneet saapua Afrikkaan portugalilaisten uudisasukkaiden mukana, mutta Mosambikin tapauksessa pohjoisesta – Keniasta, Tansaniasta ja Sudanista – tai luoteesta (erityisesti Kongosta) saapuneet koirat ovat myös voineet vaikuttaa perimään. Viimeksi mainittua teoriaa tukee se, että Mosambikin koirilla on usein samanlainen häntä kuin basenjilla. Afrikan lisäksi podencomaisia koiria löytyy joka puolelta maailmaa, kuten Brasiliasta ja Intiasta.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Grupo 5 / FCI Group 5. World Dog Show - Madrid 2020. Haettu 29.6.2022.
  2. a b c d e f g h i j k l Veiga, Vitor. The Portuguese Podengo, s. 20–26, 45–46, 71. 2005.
  3. a b c d Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 189-191, 215. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: es:Podenco
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.