Platanin talo

rakennus Lappeenrannassa

Platanin talo on Lappeenrannan keskustassa Kylpylän kaupunginosassa sijaitseva suojeltu puurakennus. Talo on valmistunut vuonna 1927 ja se edustaa rakennustyyliltään 1920-luvun klassismia. Rakennus on arvioitu kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittäväksi. Rakennus sijaitsee Anni Swanin kadun ja Koulukadun kulmassa, ja sen pihapiiri on nimetty Anni Swanin puistoksi.

Platanin talo Koulukadulta

Rakennusmestari Väinö V. Häkkinen suunnitteli talon asunnoksi tohtori Erik Platanille. Rakennus peruskorjattiin 1974 terveysasemaksi, ja se toimi terveystoimen tiloina vuoteen 2013 asti. Talossa oli muutaman vuoden kotihoitokeskus ja viime vuodet talo on toiminut työmaatoimistona läheisille rakennustyömaille.

Vuonna 2022 Lappeenrannan kaupunki teki alueelle asemakaavamuutoksen jonka myötä puistoon on rakenteilla kerrostalo. Rakennuksen edustalle Koulukadun ja Oikokadun risteykseen on suunnitteilla liikenneympyrä. Lappeenrannan kaupunki on myymässä Platanin taloa.[1]

Lähteet muokkaa