Pitkät jäähyväiset (elokuva)

vuoden 1973 elokuva

Pitkät jäähyväiset (engl. The Long Goodbye) on Robert Altmanin ohjaama vuonna 1973 kuvattu trilleri, joka perustuu Raymond Chandlerin samannimiseen romaaniin.

Pitkät jäähyväiset
The Long Goodbye
Pitkät jäähyväiset (Altman) elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Robert Altman
Käsikirjoittaja Leigh Brackett
Perustuu Raymond Chandlerin romaaniin Pitkät jäähyväiset
Tuottaja Elliott Kastner
Jerry Bick
Säveltäjä John Williams
Kuvaaja Vilmos Zsigmond
Leikkaaja Lou Lombardo
Lavastaja Sidney H. Greenwood
Pääosat Elliott Gould
Nina Van Pallandt
Jim Bouton
Sterling Hayden
Mark Rydell
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta Yhdysvallat 7. maaliskuuta 1973
Suomi 1. marraskuuta 1974
Kesto 112 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan pääosissa näyttelevät Elliott Gould, Nina Van Pallandt, Jim Bouton, Sterling Hayden, Mark Rydell, Henry Gibson ja David Arkin. Arnold Schwarzeneggerilla on elokuvassa repliikitön pieni rooli.

Elokuva menestyi huonosti, mutta The New York Times nosti sen kyseisen vuoden kymmenen parhaan elokuvan listalle, ja se oli vuonna 2004 lehden tuhannen kaikkien aikojen parhaan listalla.[1]

NäyttelijätMuokkaa

 Elliott Gould   Philip Marlowe  
 Nina Van Pallandt   Eileen Wade  
 Jim Bouton   Terry Lennox  
 Sterling Hayden   Roger Wade  
 Mark Rydell   Marty Augustine  
 Henry Gibson   Dr. Verringer  
 David Arkin   Harry  
 Arnold Schwarzenegger   Augustinen apuri (ei mainita roolilistassa)  

ArvioitaMuokkaa

Peter von Bagh piti Pitkiä jäähyväisiä Altmanin hienoimpana elokuvana: ”Altman lähestyy Chandlerin tekstiä kahden vuosikymmenen jälkeen, täysin muuttuneen maan olosuhteista ja ilmapiiristä käsin improvisoiden, kevyesti, aiheelleen ärhennellen ja riitasointuja kaihtamatta mutta alati teeman tuntumassa ja sitä ymmärtäen. [--] Los Angelesia, sen loistokkuutta ja tyhjyyttä, sen kaikkialla kiehuvaa eroottista härnäystä ja syvän tyydyttämättömyyden tunnetta, pintakiiltoa ja tarkoituksetonta väkivaltaa, on harvoin esitetty yhtä vangitsevina kuvina.”[2]

Helsingin Sanomien tv-sivun elokuva-arvostelija Mikael Fränti oli hänkin sitä mieltä, että Pitkät jäähyväiset on hienointa ja älykkäintä Altmania. ”Ohjaaja rikkoi elokuvallisen myytin Philip Marlowesta, jota Humphrey Bogart ja Dick Powell olivat henkilöineet. [--] Jokainen osatekijä loksahtaa paikoilleen. Näyttelijävalinnoissa ei ole valittamista. Ohjaajan tukena ovat Leigh Brackettin uutta luova käsikirjoitus, Vilmos Zsigmondin hiveleviä otoksia tuottava kameratyõ ja John Williamsin tunnelmia kohottava musiikki.”[3]

LähteetMuokkaa

  1. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
  2. Bagh, Peter von: Elokuvan historia, s. 425. Uudistettu laitos. Otava, 1998. ISBN 951-1-14868-0.
  3. Fränti, Mikael: Altmanin Pitkät jäähyväiset rikkoo yksityisetsivä Philip Marlowen myytin. Helsingin Sanomat, 23.08.1992, s. 79. [Näköislehti (maksullinen) Artikkelin verkkoversio].
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.