Suupanniityn koulu

yläkoulu Pirkkalassa
(Ohjattu sivulta Pirkkalan yläaste)

Suupanniityn koulu (elokuuhun 2017 saakka Pirkkalan yläaste) on reilun 800 oppilaan yläkoulu Pirkkalassa. Koulu kuuluu Suomen suurimpiin pelkästään yläasteen sisältäviin kouluihin. Samassa rakennuksessa toimii myös Pirkkalan yhteislukio, jossa on yläasteen oppilaiden lisäksi muutama sata oppilasta. Koulurakennus sijaitsee osoitteessa Koulutie 8 ja on osittain kaksikerroksinen.

Suupanniityn koulu
Pirkkalan yläaste
Sijainti Pirkkala
Tyyppi peruskoulu
Perustettu 1967
Rehtori Marita Intonen
Luokat 7–9
Oppilaita 814
Verkkosivut

Koulu remontoitiin perusteellisesti viimeksi vuosina 2003–2004, mutta koulusta on havaittu pahoja kosteusongelmia. Aiemmin rakennuksen rakenteissa uskottiin olevan myös hometta, mutta tätä tutkimukset eivät pystyneet osoittamaan. Suurin osa ongelmista korjataan kesälomalla 2013, mutta osa korjauksista venyy syksyyn. Tämän vuoksi kuusi opetustilaa siirretään väistötiloihin syyslukukaudeksi 2013.

Pirkkalan yläaste on panostanut teknologian käyttöön opetuksessa. Opetuskäyttöön on tarjolla kaksi täysmittaista 20-paikkaista ATK-opetustilaa, kaksi kymmenen kannettavan tietokoneen siirreltävää vaunua, joita voidaan käyttää eri tiloissa vapaasti sekä Naistenmatkan ala-asteen kanssa jaettavia iPad-taulutietokoneita. Kaikissa luokissa on tietokone, videotykki ja dokumenttikamera. Lisäksi koulun alueelle perustettiin iPadeja ja kannettavia tietokoneita varten suljettu WLAN-verkko, joka ei toistaiseksi ole oppilaiden vapaassa käytössä.

Koulu on myös selvästi liian pieni vuonna 2004 remontin yhteydessä valmistuneesta laajennusosasta huolimatta sekä yläasteelle että lukiolle. Tilojen ennustetaan olevan liian pienet pelkästään yläasteelle vuonna 2015. Uutta lukiorakennusta on suunniteltu muun muassa Rantaniittyyn, mutta se voi valmistua aikaisintaan vasta vuonna 2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.