Pihlajakehrääjä

perhoslaji

Pihlajakehrääjä (Trichiura crataegi) on loppukesän ja alkusyksyn vaatimaton, mutta usein yleinen yöperhoslaji. Vanhemmassa kirjallisuudessa se tunnetaan orapihlajakehrääjänä.

Pihlajakehrääjä
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Karvakehrääjämäiset Lasiocampoidea
Heimo: Karvakehrääjät Lasiocampidae
Alaheimo: Poecilocampinae
Suku: Orapihlajakehrääjät Trichiura
Laji: crataegi
Kaksiosainen nimi

Trichiura crataegi
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Pihlajakehrääjä Wikispeciesissä
  Pihlajakehrääjä Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Pihlajakehrääjä kuuluu yleensä kookkaiden karvakehrääjien heimon pienikokoisempiin edustajiin, sillä perhosen siipiväli on 28–35 mm. Ulkonäöltään se on vaatimattoman harmaa, karvainen perhonen ja värin sävy vaihtelee yksilöittäin. Lisäksi lajilla on useita sekä ulkonäöltään että elintavoiltaan poikkeavaa muotoa[2]. Siivet vaikuttavat perhosen tukevaan ruumiiseen nähden pieniltä. Etusiivet ovat tasaisen harmaat ilman mainittavaa kuviointia. Ainoastaan siiven keskisarka erottuu leveänä, muuta siipeä tummempana poikkivyönä. Keskisaran reunat ovat usein hieman tummemmat ja siiven kärkiosassa on heikosti erottuva, tummempi poikkiviiru. Takasiivet ovat tasaväriset ilman kuviointia. Naaraat ovat koiraita vaaleampia ja yksivärisempiä. Perhosen ruumis on tuuheakarvainen ja koiraan tuntosarvet ovat näyttävästi kaksoiskampamaiset.[3][4][5]

Levinneisyys ja lentoaika muokkaa

Pihlajakehrääjän levinneisyysalue kattaa jokseenkin koko Euroopan ja jatkuu idässä Venäjän poikki Venäjän kaukoitään saakka.[5] Suomessa sitä tavataan yleisenä koko maassa, mutta yksilömäärässä on hyvin suuria vuosittaisia vaihteluja. Keski-Suomessa se on muuta maata harvinaisempi[2]. Perhonen lentää elokuun alusta pitkälle syyskuuhun[6], pohjoisessa lento alkaa jo kesäkuun loppupuolelta[2]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Varsinkin lehti- ja sekametsissä ja niiden pensaikkoisilla lähistöillä elävä perhoslaji. Sitä tavataan kuitenkin jopa tunturipaljakoilla, kunhan siellä kasvaa toukan ravinnoksi kelpaavia kasveja. Perhoset lepäävät päivät ja lähtevät lentoon illan hämärryttyä. Lento kestää illan ja päätyy puolen yön jälkeen. Perhoset lentävät valolle, mutta naaraat ovat valolle tulleissa yksilöissä yleensä selvänä vähemmistönä.[2][5]

Naaras munii 90–150 munaa parinkymmenen munan ryhminä melko korkealle oksistoon ja kuhunkin munaryhmään jää teräviä karvoja naaraan takaruumiista. Naaras kuolee heti saatuaan kaikki munat laskettua. Toukkia voi tavata toukokuusta kesäkuun lopulle. Toukat ovat aktiivisia enimmäkseen päivisin. Ne eivät piilottele vaan luottavat karvaisuutensa tuomaan suojaan saalistajia vastaan. Toukka koteloituu tiiviin, harmaanruskean kotelokopan sisään.[5]

Muna on yleensä talvehtiva elämänvaihe. Pohjoisilla alueilla kehitys on kuitenkin monivuotinen, jolloin laji talvehtii ensin pienenä toukkana ja toisen kerran kotelona.[2]

Ravintokasvi muokkaa

Toukka elää monilla lehtipuilla, erityisesti kuitenkin ruusukasveilla kuten pihlajilla (Sorbus) ja kirsikoilla (Prunus). Varvuista kelpaavat ainakin vaivaiskoivu (Betula nana) sekä mustikka (Vaccinium myrtillus) ja juolukka (Vaccinium uliginosum)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa