Pieni-Kelivaaran motti
Pieni-Kelivaaran motti syntyi IV Armeijakunnan ns. suuren vastahyökkäyksen toisen vaiheen seurauksena.
Motin synty muokkaa
Motti syntyi IV Armeijakunnan aloitettua ns. suuren vastahyökkäyksensä 6. tammikuuta 1940 ja joukkojen edettyä aina Laatokan rantaan asti ja ns. toisen aallon hyökkäyksen lähdettyä käyntiin.
I/JR 37 sekä Er.P 8 etenivät Ruhtinaanmäestä etelää kohti 15. tammikuuta 1940 asti. Joukkojen komentajan havaittua alueelle jääneiden vihollisjoukkojen miehittämien vaarojen miehittämisen olevan joukkojen vähäisyyden vuoksi mahdotonta hän päätti jatkaa etenemistä vaarat sivuuttaen.
Edellä mainitut joukot jatkoivat hyökkäystään Pienen-Kelivaaran itäpuolitse ja näin eristivät sen muista neuvostojoukoista. Motti oli syntynyt.
Toimet mottia vastaan muokkaa
I/JR 37 yritti toistuvasti vallata Pieni-Kelivaaran aluetta 17.–28. tammikuuta 1940 välisenä aikana, mutta puna-armeijan joukot pitivät alueella pintansa.
Motin laukeaminen muokkaa
28. tammikuuta 1940 suoritetun hyökkäyksen johdosta motti viimein laukesi. Motin elossa olevat puolustajat (noin 140 miestä) antautuivat. Alueelta löydettiin noin 300 kaatunutta vihollissotilasta.
Sotasaalis muokkaa
Sotasaaliina alueelta saatiin muun muassa seuraavia taisteluvälineitä[1]:
- 2 pst-tykkiä
- 2 kenttätykkiä
- 9 kevyttä kranaatinheitintä
- 9 konekivääriä
- noin 100 kivääriä
Sotasaalis oli osa Suomen talvisodassa saamaa sotasaalista, mutta huomio kiinnittyy siihen, että virallisissa luetteloissa ei esiinny yhtään pikakivääriä, jotka todennäköisesti päätyivät suoraan joukkojen omaan käyttöön.
Lähteet muokkaa
- Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
Viitteet muokkaa
- ↑ Sotatieteen laitos:"Talvisodan historia" osa 3 s.92