Säyvö
Säyvö eli Pien-Tytärsaari (ven. Малый Тютерс, Malyi Tjuters; vir. Väike Tütarsaar) on yksinäinen ja asumaton Suomenlahden ulkosaari Tytärsaaresta 15 kilometriä länsilounaaseen. Aikanaan Suomen Tytärsaaren ja sitä ennen Suursaaren kuntaan kuulunut saari kuuluu nykyään Venäjän Jaaman piiriin, mutta maantieteellisesti se sijaitsee lähinnä Viron rannikkoa, Venäjän maa-alueesta 55 kilometriä länteen. Säyvö on moreenisoran muodostama 2,5 kilometriä pitkä, kapea ja matala asumaton saari. Saaresta ulkonee kaakkoon noin 1,5 kilometrin mittainen, vain muutaman metrin levyinen hiekkasärkkä, Säyvön ”Sääri”.[1] Virolaiset kutsuvat saarta myös Säyviksi. Nimi periytyy ehkä ruotsin sanasta säv ’kaisla’, vanhoissa kartoissa Säfwisholm (Kaislasaari)lähde?.
Luonto muokkaa
Säyvö on hyvin mereinen saari. Saaren valtalajina on kallioilla kasvava hirvenjäkälä. Rantaniityillä kasvaa ylisenä rantakauraa, merinätkelmää ja kangasajuruohoa.[2] Saaren matalilla rantamailla kasvaa vain suolaisuutta sietäviä kasveja, mutta korkeammilla dyyniharjanteilla kasvaa kuivuutta kestäviä varpuja ja ruohoja sekä mäntyjäkin.[3] Saarella on myös muutamia suolattoman veden lampia kuten Laurinkarinlampi.[4]
Säyvössä kerrottiin kasvavan oma ruusulaji eli Säyvön ruusu, saaristossa ja rannikoilla yleisten kurtturuusun ja okaruusun lisäksi, mutta siitä ei löydy mainintaa tieteellisistä kasvioista.[5]
Säyvön korkein kohta oli 2,5 metriä korkea ja 7–8 metriä leveä kiviraunio eli ”kumpeli”.[6]
Säyvön merkitys Tytärsaarelaisille muokkaa
Säyvöstä kerättiin merinätkelmää ja jopa jäkälää rehuksi Tytärsaaren talojen karjalle.[7] Merinätkelmää pidettiin arvossa, koska se kasvoi lähes pelkällä hietikolla ja sitä jopa levitettiin tarkoituksella.[7]
Tytärsaarelaistarinoiden mukaan saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevassa kivirauniossa asui ”kumpelin vanha mies”, joka oli saaren haltia.[6]
Säyvö nykyään muokkaa
Säyvö oli osa kauan vireillä ollutta Inkerinmaan luonnonpuisto -hanketta, joka tähtäsi tiukasti rauhoitetun, useita ulkosaaria käsittävän luonnonsuojelualueen perustamiseen.[8] Luonnopuisto perustettiin lopulta joulukuussa 2017 nimellä Itäisen Suomenlahden luonnonpuisto.[9][10][11]
Lähteet muokkaa
- Hamari Risto, Korhonen Martti, Miettinen Timo, Talve Ilmar: Suomenlahden ulkosaaret – Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-879-4.
- Anttila, Risto: Lavansaari Seiskari Tytärsaari Haapasaari 1918. Humppila: KR-kirjat OY, 2006. ISBN 951-9387-60-9.
- Kannari, Maija: Tytärsaari, Meienmaa. Elävien runoilijoiden seura, 1997. ISBN 951-97149-3-6.
- Jaatinen, Martti (toim.): Karjalan kartat. Helsinki: Tammi & Karjalan Liitto ry, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ Anttila 2008, s. 131.
- ↑ Hamari ym., s. 31–33.
- ↑ Hamari ym., s. 33–35.
- ↑ Hamari ym., s. 25–27.
- ↑ Hamari 1996, s. 43–44.
- ↑ a b Hamari ym., s. 327–335.
- ↑ a b Hamari 1996, s. 35–38.
- ↑ Ingermanlandsky WWF Baltic Ecoregion Programme, MPS fact sheet. WWF, 2006 (englanniksi)
- ↑ Huotari, Veikko: Arkistoitu kopioVenäjä perusti kaksi uutta suojelualuetta Suomen rajan läheisyyteen Karjalainen. 15.1.2018. Arkistoitu 25.2.2018. Viitattu 28.2.2018.
- ↑ Sozdan zapovednik "Vostok Finskogo zaliva Zapovednaja Rossija, zapoved.ru. 25.12.2017. Arkistoitu 27.2.2018. Viitattu 28.2.2018. (venäjäksi)
- ↑ Establishing the Vostok Finskogo Zaliva State Nature Reserve (Leningrad Region) Government of Russia, government.ru. 26.12.2017. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)