Pielisensuu

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Joensuuta

Pielisensuu oli Pohjois-Karjalassa sijainnut Suomen kunta. Se liitettiin Joensuun kaupunkiin vuonna 1954. Tällöin Joensuun asukasluku kasvoi yli kaksinkertaiseksi (1953: 9 553 asukasta, 1954: 23 748 asukasta).

Pielisensuu
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Joensuu

sijainti

Lääni Kuopion lääni
Kuntanumero 596
Perustettu 1922
Liitetty 1954
– liitoskunnat Joensuu
Pielisensuu
– syntynyt kunta Joensuu
Pinta-ala  km²  [1]
(1.1.1953)
– maa 69,6 km²
Väkiluku 12 442
(1952)
Tapani Talarin Kuntaliitolle suunnittelema Pielisensuun kunnan epävirallinen perinnevaakuna.[2]

Pielisensuun kunta syntyi vuonna 1922, kun se irtautui Kontiolahdesta[3]. Pielisensuussa oli vuonna 1930 5 377 asukasta ja vuonna 1952 asukasluku oli 12 442. Tämä on selvästi enemmän kuin Joensuun kaupungissa tuolloin. Ennen kuntaliitosta Joensuun kaupunki käsittikin lähinnä vain taajama-alueen keskustan, ns. ruutukaava-alueen. Pielisensuun kunta ei siksi ollut loppuvaiheissaan varsinainen maalaiskunta, vaan se muodostui pääasiassa Joensuun ympärillä olleista pientaloalueista, joista osa tunnettiin työläisväestöstään.

Kuntaliitoksen myötä Joensuun kaupunki sai muun muassa Hukanhaudan, Karsikon, Mutalan ja Noljakan kaupunginosat. Erikoislaatuista oli myös se, että Pielisensuun kirkko valmistui vasta kunnan lakkauttamisen jälkeen vuonna 1960. Sitä ennen Pielisensuun seurakunnan pääkirkkona olikin Utran kirkko.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Juva:WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Viitteet muokkaa

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1953 (PDF) (sivu 20) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 26.4.2016.
  2. Rantanen, Saara: Kuntavaakunakokoelma vihdoin täydellinen – kymmenen perinnevaakunaa ripustettiin mtvuutiset.fi. 13.11.2017. Viitattu 16.11.2021.
  3. Ahonen, Kalevi ym.: Joensuun kaupunki 1921–1953, s. 419. Joensuu: , 1986.