Philip Chan (kiin. 陈欣健, 25. tammikuuta 1945, Hongkong) on hongkongilainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja.

Philip Chan
Henkilötiedot
Koko nimi Philip Chan Yan-Kin
Syntynyt25. tammikuuta 1945 (ikä 79)
Hongkong
Ammatti näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1976–2003
Merkittävät roolit Komisario Pang
(Hard Boiled)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Chan työskenteli Hongkongin kuninkaallisissa poliisivoimissa komisariona, kunnes siirtyi vuonna 1976 Bang Bang Films yhtiöön tuottajaksi. Vuotta myöhemmin hän päätyi elokuvanäyttelijäksi ja ryhtyi samalla myös ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuvia. Chen muun muassa huomioitiin parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuksilla elokuvista Long Arm of the Law ja Inspector Chocolate. Hän esiintyi myös 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa yhdysvaltalaisissa elokuvissa Bloodsport – viimeiseen asti ja Kaksoisisku yhdessä Bolo Yeungin kanssa.

Aiheesta muualla

muokkaa