Bolo Yeung

Bolo Yeung (s. 3. heinäkuuta 1946 Kanton, Kiina) on kiinalainen entinen näyttelijä ja kehonrakentaja. Aiemmin syntymävuodeksi ilmoitettiin 1938. Nuoruudessaan hän oli kehonrakentaja, painonnostaja ja kuuluisa voimistaan. Hän on myös itsepuolustuslajien taitaja. Hän näytteli muun muassa Jean-Claude Van Dammen elokuvissa Bloodsport – viimeiseen asti (1988) ja Kaksoisisku (1991).

Bolo Yeung
Bolo Yeung vuonna 2010.
Bolo Yeung vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Yang Sze
Syntynyt3. heinäkuuta 1946 (ikä 74)
Kiina Kanton, Kiina
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Taiteilijanimet Yang See, Yeung See, Yang Si, Yang Sze, Yeung Sze, Yung Sze, Yang Szu, Yang Tse, Yang Tze, Yeung Tze, Sze Yang, Bolo Young, Bolo Yung, Young Zee
Aktiivisena 1970–2008
Merkittävät roolit Bolo
(Lohikäärmeen kidassa)
Chong-Li
(Bloodsport – viimeiseen asti)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

ElämäkertaMuokkaa

Yeung alkoi 10-vuotiaana harrastaa kamppailulajeja, muun muassa taijita, ja kiinnostui myöhemmin myös kehonrakennuksesta. Hän saavutti kehonrakennuksessa Mister Hongkong -tittelin, jota hän piti hallussaan kymmenen vuotta. Sittemmin 1970-luvun alussa hongkongilainen Shaw Brothers Studio elokuvayhtiö kiinnitti Yeungiin huomiota ja tarjosi hänelle näyttelijän työtä. Yeung esiintyi fyysisen olemuksensa vuoksi useimmiten roiston rooleissa. Hänen ensimmäiset elokuvat olivat The Wandering Swordsman ja The Heroic Ones. Yeung esiintyi hongkongilaisten elokuvien lisäksi 1970-luvun puolessa välissä muutaman kerran japanilaisten tuotannoissa, kuten televisiosarjassa Fight! Dragon. Vuonna 1973 Yeung esiintyi Bruce Leen kanssa elokuvassa Lohikäärmeen kidassa ja vuonna 1985 Sammo Hungin ja Jackie Chanin kanssa elokuvassa My Lucky Stars – onnen lohikäärmeet. Vuonna 1988 Yeung päätyi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain elokuviin sitten vuoden 1973 esiinnyttyään yhdessä Jean-Claude Van Dammen kanssa elokuvassa Bloodsport – viimeiseen asti. Kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi toistamiseen Van Dammen kanssa elokuvassa Kaksoisisku, jossa Yeungilla oli edellisen tapaan roiston rooli. Sittemmin hän esiintyi koko 1990-luvun pääosin yhdysvaltalaisissa elokuvissa, kuten Breathing Fire, Tiger Claws, Ironheart, Shootfighter ja Shootfighter II.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Bolo Yeung Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.