Peter Windsor

Peter Windsor (s. 11. kesäkuuta 1952 Englanti) on brittiläinen moottoriurheiluvaikuttaja. Windsor varttui Australiassa ja seurasi siellä Tasman Series -moottoriurheilusarjaa. Windsor oli F1-kaudelle 2010 valitun US F1:n osaomistaja.

Peter Windsor vuonna 2008.

Ura moottoriurheilussaMuokkaa

Vuonna 1975 hän palasi Britanniaan ja sai töitä moottoriurheilutoimittajana viikoittain ilmestyneestä Autocar-lehdestä. 1985 hän sai töitä Frank Williamsin tallista ja siirtyi hoitamaan tallin PR-asioita.

Windsor yritti ystävänsä Greg Normanin kanssa ostaa Brabham-tallin, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet. Ostoyritys päättyi riitaan ja meni oikeuteen, jossa Windsor sai yli 2 miljoonan dollarin korvaukset, mutta tallin perustamisen jäädessä hänen oli keksittävä muita suunnitelmia.

Williams-aikoina Windsor oli ystävystynyt Nigel Mansellin kanssa ja tämän siirtyessä Ferrarille Windsor toimi Ferrarin hommissa Guildfordissa.

Windsor siirtyi Mansellin mukana IndyCar -sarjaan USA:han ja palasi vuonna 1998 F1-toimittajaksi. Hän kirjoittaa artikkeleja F1 Racing -lehteen.[1]

Windsor oli myös mukana yhdysvaltalaisen US F1 Teamin perustamisessa, mutta ylitsepääsemättömien ongelmien takia talli ei koskaan päässyt F1-sarjaan, johon se suunnitteli osallistuvansa kaudella 2010.[2][3]

LähteetMuokkaa

  1. F1 Racing end-of-season dinner F1 News. 21.10.2004. Autosport.com. Viitattu 31.7.2019. (englanniksi)
  2. Noble, Jonathan: Q & A with Peter Windsor F1 News. 10.4.2009. Autosport.com. Viitattu 31.7.2019. (englanniksi)
  3. Noble, Jonathan: Team US F1 closes down F1 News. 3.4.2010. Autosport.com. Viitattu 31.7.2019. (englanniksi)