Peter Elfving (12. huhtikuuta 1677 Norrbärke, Ruotsi30. kesäkuuta 1726 Turku) oli ruotsalaissyntyinen lääkäri, joka aloitti lääketieteellisen tutkimuksen Suomessa.

Elfvingin vanhemmat olivat kirkkoherra Samuel Elfving ja Kristina Widman. Hän opiskeli lääketiedettä Uppsalassa ja Utrechtissa. Valmistuttuaan 1698 lääketieteen tohtoriksi aiheenaan De motu peristaltico intestinorum hän lähti Alankomaihin jatkamaan opintojaan ja väitteli Utrechtissa toistamiseen 1702 aiheenaan De catameniorum sufflammatione.[1]. Samana vuonna hänet nimitettiin Collegium medicumin asessoriksi.

Västmanlandin piirilääkäriksi Elfving tuli 1704 ja Turun akatemian professoriksi 1722, missä virassa hän toimi neljä vuotta. Naantalin terveyslähdettä alettiin käyttää 1723 terveydenhoidollisiin tarkoituksiin hänen ehdotuksestaan.[1]

1724 Elfving suoritti kuninkaan luvalla Turussa tuolloin vielä harvinaisen ruumiinavauksen, yliopiston rehtori selvitti tapauksen harvinaisuuden johdosta sen merkitystä erityisessä ohjelmassa. Tämä ja muutkin Elfvingin toimet osoittavat hänen olleen itsenäinen ja uskaliaskin tutkija.

Elfvingin ensimmäinen puoliso vuodesta 1704 oli Hedvig Hjärne (k. 1720) ja toinen vuodesta 1722 Kristina Flaschsenius.

Lähteet muokkaa

  1. a b Arno Forsius: Elfving, Peter (1677–1726) – lääketieteen professori saunalahti.fi. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 6.2.3009.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 163.