Avaa päävalikko

Perttu Pesä (s. 30. heinäkuuta 1968 Oulu) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja poliitikko.

Perttu Pesä
Henkilötiedot
Syntynyt 30. heinäkuuta 1968 (ikä 50)
Oulu
Kansalaisuus Suomi
Näyttelijä
Merkittävät roolit Heikki Raikas
(Puhtaat valkeat lakanat)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Ensikosketuksen esiintymiseen hän sai jo 2-vuotiaana televisiosarjassa Hanski esiintyen osassa ”Pumpernikkeli”. Myöhemmin hän esiintyi lapsirooleissa muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa.

Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen hän kävi vuosina 19891993. Tämän jälkeen hänet kiinnitettiin Hämeenlinnan kaupunginteatteriin, jossa hän näytteli vuosina 1993–1997. Vuodesta 1997 lähtien hän on toiminut freelance-näyttelijänä sekä Tampereen freelance-näyttelijöiden puheenjohtajana.

Suuri yleisö muistaa Perttu Pesän muun muassa tv-sarjasta Puhtaat valkeat lakanat, jossa hän näytteli Raikkaan perheen kuopusta Heikkiä. Hän voitti myös teatterivisailun Thilia Thalia vuonna 1999 parinsa Reidar Palmgrenin kanssa. 2000-luvulla Pesä on näytellyt useissa eteläsuomalaisissa teattereissa.

Pesä on ollut vuodesta 2001 Vihreiden edustajana Tampereen kaupunginvaltuustossa. Lisäksi hän toimi Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana, Tampereen kaupunginhallituksen jäsenenä ja Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtajana vuosina 2007–2008. Pesä valittiin Tampereen osaamis- ja elinkeinopalveluiden ja sivistys- ja elämänlaatupalveluiden apulaispormestariksi 21. tammikuuta 2009.

Pesä toimi Tampereen apulaispormestarina, kunnes siirtyi 1. joulukuuta 2011 kaupungin perustaman tapahtumatoimiston projektijohtajaksi. Uutena apulaispormestarina aloitti Olli-Poika Parviainen.[1][2]

LähteetMuokkaa

  1. Perttu Pesä siirtyy tapahtumatoimiston vetäjäksi 1.12.2011 Tampere-info. 1.6.2011. Tampereen kaupunki. Viitattu 18.10.2012.
  2. Luokkala, Paavo: Olli-Poika Parviainen Tampereen apulaispormestariksi Demari.fi. 10.10.2011. Kustannus Oy Demari. Viitattu 18.10.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa