Pertsa ja Kilu kippareina

Pertsa ja Kilu kippareina on Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu-sarjan nuortenkirjojen keskimmäinen. Sekin kuvaa Kotkan ja Karhulan lähiseudulla olevan Suulisniemen työläisperheiden lapsien seikkailuja, joihin nytkin kuului rikoksen ratkaiseminen, vaikka tällä kertaa poikien uteliaisuus ei ollut alku seikkailulle, vaan rikollisen toimet. Pojat pääsevät merelle isommalla veneellä, joka oli heille yhä itsenäisemmän toiminnan väylä.

Pertsa ja Kilu kippareina
Kirjailija Väinö Riikkilä
Kieli suomi
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1955
Ulkoasu kovakantinen
Sivumäärä 120
ISBN ei käytössä vuonna 1955
Sarja: Pertsa ja Kilu
Edeltävä Pertsa ja Kilu merellä
Seuraava Adventuren viimeinen lasti
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

JuoniMuokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Pertsa ja Kilu olivat saaneet hankittua suuren veneen, jota he kunnostivat pohtien käyttääkö sitä proomuna puun kuljetukseen kuten edellisenä kesänä vai yrittääkö hankkia siihen moottori. Vanha kalastaja tuleekin tekemään vaihtokaupan - hän haluaa poikien pienen moottoriveneen ja antaa vaihdossa oman ison veneen moottorin asennettuna paikalleen ja 30 000 markkaa välirahaa.

Veneen remontointi on vaikeaa keväällä, kun Kilulla on oppikoulussa kokeita tämän tästä ja äitinsä vahtimassa, että läksyt tulee tehtyä. Kilun vanhemmat pohtivat hänelle mm. englannin- ja suomenopettajan ammattia siitä huolimatta, että kielet olivat hänelle vaikeita. Pertsan koulunkäynti kansakoulun ylimmillä luokilla ovat lopuillaan, konepajakoulu odotti kesästä alkaen.

Pojat hankkivat veneeseensä vakuutuksen ja pikkupoikien makkaranpaistonuotiosta levinnyt tuli oli tuhota sen. Vakuutus toi korvauksen nokeentumisesta, mutta puhdistus vaati lisätyötä ja oli pojille kova pala purtavaksi. Pertsa aikoi sanoa jotain "harkitsematonta", avasi suunsa, nielaisi sanat ja huokaisi. Tämä pettymyksen nieleminen on ollut Väinö Riikkilälle tuttu tilanne hänen jouduttuaan isänsä kuoltua maataloon töihin 12-vuotiaana.

Elokuvissa käydessään pojat estävät kalpeaa tutunomaista miestä varastamasta toisen lompakkoa. Mies oli tehtaan varastomies Antti Pehko, joka asui vaimonsa kanssa. Lapseton perhe oli tuolloin nk. yksinäinen perhe ja avoliitto omantunnonavioliitto. Yhden hellahuoneen asunnossa asuvan perheen tulevaisuuden toiveena - hieman alle 40-vuotiailla perheenjäsenillä - oli turvallinen vanhuus. Sen toteuttamiseksi täytettiin veikkausrivi joka viikko. Antin harrastus oli sohvassa makaaminen, josta kalpeus oli saanut värinsä. Vaimo kävi yökolmelta siivoamassa toimistoja.

Pehko pohtii työmiehen elämää: ruokatunnilla eräs Rantanen siirtää yhtä läskinpalaa usealla leivällä kunnes viimeisellä suupalalla syö sen suuresti nautiskellen. Joku toinen jauhaa ruokaa koko tunnin ja ryystää kahvinsa äänekkäästi. Pehko oli kokeillut rikollista elämää eikä sekään ollut onnistunut. Pinnaaminenkaan ei onnistu, edes veronmaksussa, jossa poikamiesverokin rasitti. Pehkon vaimo patisti miehen kävelylle ja hän huomasi poikien veneen ja ajatteli "lainata" sen ja muuttaa Ruotsiin. Hän osoitti sen verran ahkeruutta, että osti ruotsinkielisen viikkolehden.

Eräänä aamuna Pertsan piti sitten ilmoittautua telakan konepajalle. Kuten tapana vieläkin on, uusi työntekijä kiertää uutta työpaikkaansa tuntikausia paikasta toiseen tavaten vieraiksi jääviä ihmisiä. Organisaatio esittelee omaa kokonaan tulokkaalle. Pertsa tuli kolmivuotiseen konepajakouluun, oppisopimuskoulutukseen, jonka avain oli pitää harjoittelija tekemässä alimmalla mahdollisella palkalla aputöitä kaksi vuotta ja vasta sitten kouluttaa hänestä sorvari. Toinen apupoika muistutti työsuojelustakin: älä mene taakan alle. Pertsan tehtävä oli viedä aihioita koneelta ja osastolta toiselle. Apupoikaa yritti likimain jokainen ammattimies komentamaan tekemään osan omasta työstään. Pertsa näkee myös tieteellisen liikkeenjohdon aikaansaaman tehtaan eri osastojen tehokkuuskilvan aikaansaaman yleiskustannusten nousun. "Pertsa oli jo aiemmin kummastellut, kuinka oli mahdollista, että jonkin työn teettäminen pienessä konepajassa, jossa oli kovin vaillinaiset työkalut, tuli paljon halvemmaksi kuin suuressa konepajassa, jossa kaikki työstökoneet olivat ensiluokkaiset." Hän näkee myös työtapaturman, jossa kirjailija antaa lukijalle pohdittavaksi tapaturman taloudelliset vaikutukset monilapsiseen perheeseen, jonka äitikin oli juuri sairaalasta tullut.

Kevään polttopuiden rahtaus saaresta maahan oli mennyt pojilta ohi veneen korjaustyön viivästyessä tulipalon vuoksi. Veneen moottorin koekäytössä Kilun aiempia tarinoita terävämpi pää osoittaa kykynsä Pertsan pyrkiessä löytämään laihimman mahdollisen seossuhteen - kodin niukkuuden opettamaa nuukuutta. Todettuaan veneen olevan kunnossa pojat unelmoivat sillä ajamisesta - Välimerellä! Samaan aikaan Antti Pehko oli venerannan halkopinon luona pohtimassa tulevaisuuttaan.

Kouluja käyneenä Kilua ei voitu laittaa konepajaan vaan hän siivoili paikkoja, haravoi ja toisinaan vahti valimon katolla tulipalon varalta. Kuten työnotossa sanottiin: "Opiskelija, hm! Siis etupäässä kynätyöntekijä." Palkka kuitenkin oli 100 mk/tunti kun Pertsalla se oli 40 mk/tunti. Hänkin oivalsi olevansa kohta aikuinen ja menevänsä opiskelemaan ja sitä kautta ammattiin - kenties insinööriksi tehtaan suunnitteluosastolle? Pertsa oivalsi ensimmäisen työpäivän jälkeen Kilun siirtyvän pois viimeistään ylioppilaana pois. Hän itse jää Kotkan seudulle ja tulevaisuus vaikuttaa vain puurtamiselta: "Jos konepajassa on jokainen päivä yhtä kiireinen kuin tämäkin, ei illalla jaksa tehdä mitään."

Pehko saa oivalluksen - hän "lainaa" veneen Ruotsin matkaa varten. Veneen varastamisen lisäksi Pehko pyrkii lainaamaan likimain kaikilta tehtaan miehiltä ja varastamaan varastosta metalleja, joiden hinnat ovat korkeita. Pehkosta sanottiin selän takana: "Suutaankin soittaa niin huonosti, ettei se sillä pärjää."

Vihdoin kaverukset tapaavat työssä tehtaalla - Kilun äidin kauppiastuttava ei kehdannut ottaa Kilua kesätyöhön niin huonolla palkalla kuin mitä kauppakoululaisille maksettiin. Niin Kilu meni ja haki tehtaalta töitä. Kesätyöntekijä teki varastossa raskaammat työt vakinaisessa työsuhteessa olevien varastomiesten katsellessa sivusta. Rasittunut Kilu astelee peruuttavan kuorma-auton alle, mutta selviää säikäyksellä. Työn jatkuessa paljastuu, että "Kukin alallaan"-mottoa viljelevä veltto varastomies Heiskanen on saanut purjeveneen hankittua. Häneltä Kilu saa hieman oppia purjehduksen.

Toisaalla tarinoiden ainoa tyttö, Pirkko, tekee maatöitä mummonsa kanssa. Mummo siivosi ammatikseen ja hoiti kioskia, jossa Pirkko avusti. Varhaisvihanneksia kasvattamalla mummo toi lisätuloa kesän alkuun - siihen oli valmistauduttu jo syksyllä. Pirkolla oli syntymäpäivä. Ennen hän on saanut aurinkolasit, liinan ja aivan pienenä vain suklaata tai hedelmiä. Nyt mummo antoi kameran, tytön suuren unelman. Se oli hinnaltaan ainakin 20000 mk. Mennessään kokeilemaan kameraansa Pirkko näkee Pehkon pinkovan pakoon poikien veneen läheltä. Miehen nimi nimittäin jäi sätkäpaperina käytetystä sanomalehdenpalasta Pirkolle talteen. Pirkko otti kuvan poikien veneestä, jota toimi viranomaisten apuna myöhemmin.

Kilun äiti napisi pojalleen, joka aikoi lähteä veneellä, joka nyt kantoi nimeä Adventure, merelle illalla. Kilun isä oli valmis puuttumaan poikansa puolesta, mutta poika ehti puhua iltaloman omin neuvoin. Poikien veneen lipuessa ulapalle, vielä pienemmät pojat toistivat kotia opittua: "Kyllä tämä köyhän elämä on kurjaa!" ja "Onhan niillä, porvareilla." Merellä pojat Riikkilälle tyypillisesti pysähtyvät kalastamaan ja huonon alun jälkeen kalansaalis on runsas. Ja ensi kerta ei ole sekään, että polttoaine loppuu juuri maihin tullessa.

Kesäinen työ loppui telakan huonoon tilauskantaan. Vakinaisten urakkahinnat oli leikattu 20%:lla ja väliaikaiset saivat lähteä pois. Lomat tuli pidettäviksi samaan aikaan. Mutta syksyllä tilauksia oli tulossa - valmistava teollisuus on aina ollut syklistä. Pertsalle tuli vähintään kolme viikkoa lomaa. Pertsa pohti synkkämielisen isänsä odotettavissa olevaa mielipidettä palkattomasta lomasta: "Kyllä sitä maan alla maata saa, eikä rokuli tee rahaa."

Pojat saivat loman ja päättivät alkaa nukkua veneensä kajuutassa. Pertsan äiti suhtautui asiaa tällä kertaa kuten Muumimamma - evästä mukaan ja menoksi. Pertsan isän pohti kajuutassa olemisen fyysistä autautta ja pohtii sitä huolta, mitä lapsen kotoa poissaolo äidissään tuottaa. Niin vähän Pertsan isä oli sisäistänyt, mitä harrastuksessa on kivaa. Kilun äiti tuli myös vetoamaan poikien loman puolesta, jottei Pertsalle etsittäisi uutta palkkaa tuottavaa kesätyötä.

Kirjan puolivälissä esitellään Adventure-vene ja sen varustelu, johon kuului mm. venäjänkielisiä merikarttoja (vuodelta 1917 tai vanhempia). Poikien yö laiturissa olevassa veneessä ennen suurta purjehdusta muuttuu selkkaukseksi rikollista veneen kaappaajaa Antti Pehkoa vastaan. Tässä seikkailussa Kilu on valmiimpi väkivallan käyttöön aseistettua ammattirikollista vastaan, sillä kyseessä on Eino Suokko, jonka he saivat kiinni Viimeiset kaanit -kirjassa. Psykopaatin omainen rikollinen oli luonnollisesti luottovankina päässyt lyhennetyllä tuomiolla, nyt hän väitti ostaneensa veneen rehellisellä kaupalla Lahiselta, joka osti veneen Kilun isältä. Pojat ymmärsivät, että Suokko voittaa pelin, jos pääsee veneellä Tukholmaan asti. Pehko pelkää poikien suunnittelevan vapautuvansa tästä vankeudesta ja määrää heidät eri vahteihin valvoen itse pari kolmen vuorokauden matkan ajan.

Poikien vanhemmat ja ystävät pohtivat, mihin pojat lähtivät salaa muutamaan tuntia ennen kuin he olisivat tulleet saattamaan purjehtijoita. Huhuissa kerrottiin, että salakuljettajat olivat kaapanneet veneen. Pirkko oli yksi ihmettelijöistä, lisäksi hän löysi Pehkon halkokasan alta metallikappaleen, siellä oli pieni kellari. Hän päätti kertoa pinota poliisille ja mennessään valokuvasi autokolarin. Sen kuvien vuoksi hän uskalsi mennä poliisin puheille. Samaan aikaan poikien vanhemmat ilmoittivat veneen kadonneeksi ja merivartiosto alkoi etsiä sitä.

Veneessä vapaavahdissa oleva Pertsa suunnitteli juonen ja jätti Kilulle sen kirjeessä. Tätä viestintätapaa Pehko ei ollut ottanut huomioon. Lisäksi hän lähetti SOS-merkkiä kajuutan ikkunasta ja se toi merivartioston veneen kylkeen. Pehko sitoi Pertsan kajuuttaan ja uhkaili tappavansa Kilun, jos tämä yrittää jotain. Siksi merivartijoiden veneeseen tekemä tarkastus ei tuonut kuin nuhteita ajovalojen puuttumisesta js vanhoista merikorteista.

Maissa Pehkon vaimo tuli ilmoittamaan ukkonsa katoamisesta. Poliisi tunsi miehen eikä myötätuntoa avovaimolle tullut, vaimo pelästyi, josko mies oli varastanut myös perheen rahat. Suomalaisen perheen pankkikirjan vaimo oli kuitenkin piilottanut niin hyvin, ettei mies löytänyt sitä eikä saanut nostettua tienaamiaan rahoja pakomatkalleen.

Pirkko kutsuttiin poliisin luo saamaan kiitosta valokuvistaan, jotka selittivät autokolarin syypään. Häneltä löytyi myös valokuva Adventuresta samalta filmiltä ja vihje Pehkon metallipiilosta, jonka etsivä tarkisti.

Adventure oli nähty Ahvenanmaan saaristossa, mutta oli taas kateissa. Kovassa merenkäynnissä Kilu suunnitelman mukaan rikkoo ruorin ohjauksen ja sillä aikaa, kun Pehko korjaa sitä, Pertsa laittaa vettä polttoainejärjestelmään. Pian kone sammuu ja vene menee purjeella. Tehtaalta tuttu Heiskanen ihmettelee, kun näkee Pehkon veneessä. Vähän myöhemmin Pehko ajaa veneen rantakiville. Heiskanenkin oli Maarianhaminassa nähnyt Adventuren kuvan lehdessä ja kääntyi viranomaisten puoleen.

Pehko ohjaa vahingossa kapeikossa veneen kiville Tässä vaiheessa Kilu lassoaa Pehko ja pojat sitovat kiroilevan miehen mastoon. Pojat ajat Maarianhaminaan, jossa Pehko pakenee poliisilta muttei Kilun toiselta täydelliseltä lasso-heitolta. Pehkon usean sadan kilon määräinen metallilasti paljastuu ruumasta. Poliisi lupaa rahallista apua paluuta varten, mutta Pertsa ei uskalla ottaa, koska kerran isänsä työttömyyskorvauksetkin perittiin seuraavan työn palkasta takaisin. Pojat tutustuvat Maarianhaminaan - romuautokauppaan he tutustuivat ensi kertaa ja se tuntui isokatteiselta.

Palatessaan he kävivät Hangossa. Siellä kalastettiin niin iso kala, että englantilainen rahamies ensin valokuvautti hauen ja sitten osti sen. Enid Blytonin tarinoiden ruokasäilykkeet tulivat tässä yhteydessä Riikkilän suomalaisten poikien veneeseen, palkkiona.

Poikien palatessa Suulisniemeen Pirkko oli ensimmäisenä paikalla ja haki perheet paikalle ja sai kutsui juhliin eli kahville. Poikien isät olivat perustaneet halkofirman eli siirtyneet pois tehdastyöstä yrittäjiksi. Tämä oli pojille melkoinen yllätys. Pojat joutuvatkin kuljettamaan veneellään halkoja perheen omalle yritykselle.