Pergamonin koulukunta

Pergamonin koulukunta (joskus ”pergamonlainen barokki”) on hellenistisen kuvanveiston koulukunta, joka syntyi Pergamonissa ja vaikutti Attalidien aikana keskisellä hellenistisellä kaudella noin vuosina 240–133 eaa.[1][2][3]

Gigantomakhiaa esittävää Pergamonin alttarin veistoskoristelua, n. 180–150 eaa.

Historia muokkaa

Pergamonin koulukunta on saanut nimensä siitä, että se sai alkunsa Attalidien suosiossa näiden pääkaupungissa Pergamonissa. Attalidien aika oli kaupungin kultakautta, ja se kehittyi tuolloin yhdeksi tärkeimmistä hellenistisen kulttuurin keskuksista. Koulukuntaa edustavia veistoksia tehtiin kuitenkin mahdollisesti myös muualla. Koulukunnan nimi on nykyaikainen, ja perustuu siihen, että monilla Pergamoniin kytkeytyvillä veistoksilla on paljon yhteisiä tyylipiirteitä. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet sen, että kyseiset teokset olisi tarve erottaa omaksi koulukunnakseen.[1][2]

Vain muutamia koulukuntaan kuuluneiden taiteilijoiden nimiä tunnetaan. Näihin lukeutuvat Antigonos, Epigonos, Pyromakhos, Sogonos ja Stratonikos.[2]

Veistokset muokkaa

Pergamonin koulukunnan veistoksia on luonnehdittu niin, että niissä hellenistiselle kuvanveistolle tyypillinen tunteiden ilmaisu on viety äärimmilleen. Eleet ovat voimakkaita, asennot täynnä toimintaa, lihakset ja vaatteiden poimut liioiteltuja, ja kaiken tämän tarkoituksena on ilmaista hahmojen tuskaa, hätää ja muita tunteita. Veistoksissa on myös paljon naturalistisia yksityiskohtia. Näin veistokset ovat hyvin eloisia ja realistisia. Tyyliä on joskus kutsuttu ”pergamonlaiseksi barokiksi”.[1][2]

Esimerkkeihin koulukunnan töistä lukeutuvat muun muassa lukuisat Kuoleva gallialainen -aiheiset veistokset, jotka juhlistivat Attalos I:n voittoa Vähään-Aasiaan noin vuonna 200 eaa. hyökänneistä galleista. Ne olivat suosittuja kopioitavia myöhemmin roomalaisella kaudella. Koulukunnan tuotantoa olivat myös Eumenes II:n rakennuttaman Pergamonin Zeuksen alttarin veistoskoristelut (n. 180–150 eaa.), jotka esittävät gigantomakhiaa ja samalla vertauskuvallisemmin Attalidien voittoja gallialaisista ja idän kansoista.[1][2]

Myös sellaiset veistokset kuten Laokoon-ryhmä eli Laokoon ja hänen poikansa, Pasquino-ryhmä eli Menelaos kantaa Patrokloksen ruumista ja Farnesen härkä eli Dirken rangaistus omaavat monia koulukunnan veistosten piirteitä. Niitä ei kuitenkaan yleensä lueta sen tuotannoksi, mikä on toisaalta nähty yhdeksi syyksi koulukuntaerottelun mielekkyyden kyseenalaistamiseen.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Pergamene School Oxford Reference. Viitattu 20.1.2020.
  2. a b c d e f Pergamene School of Hellenistic Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
  3. The Art of the Greeks: Hellenistic Baroque History of Art. Arkistoitu 2.2.2020. Viitattu 20.1.2020.

Kirjallisuutta muokkaa

  • de Grummond, Nancy T. & Ridgway, Brunilde S.: From Pergamon to Sperlonga: Sculpture and Context. Hellenistic Culture and Society 34, ISSN 1054-0857. University of California Press, 2000. ISBN 0520223276.