Pergamonin alttari

Pergamonin alttari on antiikin aikainen alttarirakennus, joka sijaitsi alun perin Pergamonin kaupungissa Vähässä-Aasiassa. Nykyisin sen julkisivu on sijoitettu ennallistettuna Berliinin Pergamon-museoon. Alttari oli todennäköisesti omistettu Zeukselle ja Athenelle, ja sen rakennutti todennäköisesti Pergamonin kuningas Eumenes II 100-luvulla eaa. Saksalaiset tutkivat rakennusta ja siirsivät sen pääosat Berliiniin vuonna 1886.[1][2]

Pergamonin alttari
Pergamonin alttari ennallistettuna Berliinin Pergamon-museossa.
Pergamonin alttari ennallistettuna Berliinin Pergamon-museossa.
Sijainti Pergamon, Myysia (nyk. Bergama, İzmir, Turkki) (alkuperäinen)
Pergamon-museo, Berliini, Saksa (nykyinen)
Koordinaatit 39°07′51″N, 27°11′02″E (alkuperäinen)
52°31′16″N, 13°23′49″E (nykyinen)
Rakennustyyppi alttari
Valmistumisvuosi 166–156 eaa.
Suunnittelija Pyromakhos?
Tyylisuunta joonialainen
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Pergamonin alttari on parhaiten säilyneitä hellenistisen temppeliarkkitehtuurin esimerkkejä, ja sitä reunustanut pitkä reliefifriisi on hellenistisen kuvanveiston tärkeimpiä edustajia.[3][4]

HistoriaMuokkaa

Antiikin aikaMuokkaa

Zeuksen ja Athenen alttari rakennettiin hellenistisellä kaudella Pergamonin kaupungin suurimpaan kukoistusaikaan eli kuningas Eumenes II:n aikana. Tarkemmin se on ajoitettu noin vuosiin 166–156 eaa., toisin sanoen se on voinut valmistua hieman hänen jälkeensä. Aikaisemmin arveltiin, että alttari olisi rakennettu jo noin 184 eaa., ja liittynyt Pergamonin galatialaisista eli galleista saavuttamaan sotavoittoon. Arkeologisten löytöjen perusteella alttarin täytyy kuitenkin olla myöhempi, ja nykyisin katsotaan, että se rakennettiin ylistämään paitsi galleista myös makedonialaisista ja seleukideista saavutettuja voittoja.[3]

 
Pergamonin alttari kaupungin akropoliin pienoismallissa. Pergamon-museo.

Alttari rakennettiin jonkin vanhemman, tuntemattoman kulttipaikan päälle. Myöskään alttarin kohdejumaluutta tai jumaluuksia ei tunneta täydellä varmuudella. Sen pylväikön arkkitraavissa on vain osittain säilynyt omistuspiirtokirjoitus, joka ei tuo asiaan täyttä valoa. Alttarin oletetaan olleen omistettu Zeukselle ja voiton tuovalle Athenelle.[2]

Alttarin suunnittelijaksi ja sen taiteellisen ohjelman johtajaksi on ehdotettu Pyromakhosta.[3] Alttarin veistoskoristeluissa on merkkejä signeerauksista. Niiden perusteella veistosten tekemiseen osallistui ainakin 16 eri kuvanveistäjää, mukaan lukien monet tuon ajan tunnetut pergamonlaiset ja ateenalaiset nimet.[1][2] 200-luvulla elänyt Lucius Ampelius luki alttarin yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä.[1][3]

Ilmestyskirjassa olevassa viestissä Pergamonin kristityille[5] heidän mainitaan asuvan ”siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa”; Saatanan valtaistuimen on tässä usein tulkittu tarkoittavan Pergamonin alttaria.[6][7]

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

Pergamonin alttari purettiin bysanttilaisella kaudella 600-luvulla monien muiden akropoliin rakennusten tavoin, koska niiden kiviä ja tilaa tarvittiin linnoitteiden parantamiseen arabien uhatessa kaupunkia. Alttari oli kauan kadoksissa, kunnes saksalaisen insinöörin ja arkeologin Carl Humannin johtama ryhmä onnistui kaivamaan sen esiin vuonna 1878.[3]

Alttarin säilyneitä osia alettiin vuonna 1880 siirtämään Berliiniin, missä italialaiset muinaismuistojen ennallistamisen asiantuntijat kokosivat friisin sen tuhansista säilyneistä marmorikappaleista. Näytteilleasettamista varten oli rakennettava Berliinin Museosaarelle kokonaan uusi museo. Ensimmäinen museo valmistui vuonna 1901, mutta se purettiin jo 1909 sortumavaaran vuoksi ja korvattiin uudella rakennuksella, jonka suunnitteli Alfred Messel. Se valmistui ensimmäisen maailmansodan, laman ja muiden hidasteiden vuoksi vasta vuonna 1930. Museo nimettiin Pergamon-museoksi vuonna 1956.[8][3]

Toisen maailmansodan jälkeen Puna-armeija vei Pergamonin alttarin osat sotasaaliina Leningradiin. Se kuitenkin palautettiin hyvän tahdon eleenä Itä-Saksaan vuonna 1958.[9] Nykyisin alttari on koko Berliinin Museosaaren tunnetuimpia muinaismuistoja ja yksi hellenistisen arkkitehtuurin ja kuvanveiston maineikkaimmista edustajista.[3]

RakennelmaMuokkaa

 
Alttarin ennallistus edestä.

Alttari sijaitsi Pergamonin akropoliilla eli linnavuorella Athenen temppelin eteläpuolella. Se oli rakennettu suurelle puolisuunnikkaan muotoiselle pengertasanteelle, josta se näkyi myös alakaupunkiin. Tasanteelle astuttiin idästä päin kaupungin pääkadulta propylon-porttirakennuksen kautta.[2][3]

AlttarirakennusMuokkaa

Alttarin pohjapiirros alkuperäisenä.
Alttarin ennallistuksen pohjapiirros ja friisien osien sijoittelu museossa.

Alttarirakennuksen koko oli noin 36 × 34 metriä ja korkeus noin 16,5 metriä. Se koostui viisiportaisesta krepidomasta, noin kuusi metriä korkeasta sokkelista sekä yläosan alttaritasanteesta, jossa pylväiköt reunustivat varsinaisen alttarin käsittänyttä sisäpihaa. Alttaritasanteelle johti rakennelman länsisivulta läpi sokkelin kulkeneet monumentaaliportaat, joiden leveys oli 20 metriä. Pohjois-, itä- ja länsisivulta sisäpihaa kiersivät joonialaista tyyliä edustaneet katetut pylväiköt, joiden keskellä kulki umpiseinä. Länsisivulla pylväiköt ulkonivat eräänlaisina siipinä portaikon kummallekin puolelle. Portaikon yläpäässä ennen sisäpihaa oli ulospäin rivi joonialaisia pylväitä ja sisäpihan puolelle rivi pilareita, joissa oli joonialaiset puolipylväät. Varsinainen sisäpihan keskellä avotaivaan alla ollut alttari oli tyypillinen polttouhrialttari.[1][2][8]

VeistoskoristelutMuokkaa

Alttari oli koristeltu rikkaasti veistoksilla. Veistoskoristelut edustavat hellenistisen kauden kuvanveistoa ja erityisesti Pergamonin koulukuntaa parhaimmillaan, ja ne oli tarkoitettu aikakaudelle tyypillisesti herättämään voimakkaita tunteita, päin vastoin kuin tyynen ylevät klassisen kauden veistokset. Kaikki temppelin veistoskoristelut ovat todennäköisesti olleet maalattuja, vaikkakaan maalauskoristelusta ei juurikaan ole säilynyt jäänteitä.[3]

Gigantomakhia-friisi

 
Athene ja Nike taistelussa gigantteja vastaan.
 
Itäsivun friisin säilyneet osat.

Alttarin sokkelia kiersi noin 111 metriä pitkä ja 2,3 metriä korkea reliefifriisi, joka koostui 118 prokonnesoslaisesta marmorista tehdystä paneelista. Niiden veistokset esittävät gigantomakhiaa, toisin sanoen Zeuksen ja muiden kreikkalaisen mytologian jumalten voittoisaa taistelua gigantteja vastaan.[1][2][3] Gigantomakhia oli yleinen aihe antiikin Kreikan taiteessa. Se kuvasi vertauskuvallisesti hyvän ja pahan, oikeamielisen järjestyksen ja mielivaltaisen sekasorron välistä taistelua.[8] Pergamonin alttarissa se kuvasi myös vertauskuvallisesti Pergamonin voittoa galleista ja muista vihollisistaan. Lisäksi sen oli kenties tarkoitus yhdistää Pergamonin voitot Ateenan voittoihin 400-luvulla eaa.[1][3]

Friisi on antiikin ajan pisin sitten Parthenonin friisin.[3] Siinä on ollut kuvattuna kaikkiaan yli sata eri hahmoa.[3] Hahmojen ja kuvanveistäjien nimiä oli merkitty friisin reunoihin.[1] Friisistä on säilynyt merkittäviä osia, ja niiden perusteella friisissä ovat olleet kuvattuna ainakin seuraavat jumaluudet:

Telefos-friisi

 
Telefos-friisiä.

Temppelin yläosan sisäpuolta kiersi toinen friisi, joka kuvasi Herakleen pojan Telefoksen elämää. Tämä oli Pergamonia ympäröineen maaseudun heeros, jota myös Pergamonin kuningassuku eli attalidit pitivät esi-isänään. Tämän friisin pituus on noin 80 metriä ja korkeus 1,6 metriä. Se oli veistetty sokkelin friisiä tummemmasta lesboslaisesta marmorista. Marmoripaneelit ovat sokkelin friisiä ohuemmat, eivätkä reliefit näin ole yhtä syviä.[1][2][3]

Katto

Alttaripihaa ympäröineen pylväikön katolla oli lukuisia veistoksia, kuten hevosten vetämä nelivaljakko, aarnikotkia, kentaureja ja erilaisia jumaluuksia.[3]

Ennallistus museossaMuokkaa

Pergamon-museon yhden salin yhdelle sivulle on rakennettu alttarirakennuksen länsipään julkisivun ja portaikon oikeassa koossa oleva näköiskappale, joka käsittää alle puolet alkuperäisestä rakennuksesta. Siinä rakennuksen säilyneet osat, tärkeimpänä länsisivun friisin osat sekä pohjois- ja eteläsivujen friisin läntisimmät osat, ovat alkuperäisillä paikoillaan. Muiden sivujen friisit on sijoitettu saman salin muille seinille. Portaikko johtaa ylös toiseen museosaliin, jossa ovat Telefos-friisin säilyneet osat.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Pergamonin alttari”, Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g h Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”PERGAMON Mysia, Turkey”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Altar of Zeus at Pergamon (c. 166–156 BCE) Encyclopedia of Art and Classical Antiquities. Viitattu 2.11.2020.
  4. Miettinen, Jukka O.: Tila, kuva, aatteet - Kreikan taide (Luentosarjan oheismateriaali) 5.2.2008. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. Viitattu 1.11.2010.
  5. Ilm. 2:12–17
  6. Murto, Esko: Johanneksen ilmestys (PDF) 11.1.2011. Suomen teologinen instituutti. Viitattu 22.10.2011.
  7. Kästner, Ursula: ”Excavation and assembly of the Telephos frieze”, Pergamon: the Telephos frieze from the Great Altar, s. 19. Fine Arts Museums of San Francisco, 1996. ISBN 0-88401-089-9. Luku Googlen kirjat-palvelussa. (englanniksi)
  8. a b c Abenstein, Edelgard & Fiedler, Jeannine: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 122, 124–126. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  9. Hentilä, Marjaliisa & Hentilä, Seppo: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 34. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Humann, Carl: Der Pergamnon Altar: Entdeckt, beschrieben und gezeichnet. Dortmund: Ardey Verlag, 1954.
  • Kunze, Max: The Pergamon Altar: Its Rediscovery, History and Reconstruction. Staatliche Museem zu Berlin, Antikensammlung, 1995. ISBN 9783805313421.

Aiheesta muuallaMuokkaa