Penedo

Penedo oli alun perin pastori Toivo Uusikallion vuonna 1929 perustama suomalaissiirtokunta Brasiliassa Rio de Janeiron osavaltiossa. Tarkoituksena oli noudattaa kasvissyöntiin ja siveellisyyteen perustuvaa elämäntapaa. Penedo on Kanadassa sijaitsevan Sointulan ohella tunnetuin esimerkki suomalaisesta 1900-luvun alun niin sanotusta utopiasiirtolaisuudesta.

Talo Penedossa. Kuva vuodelta 2011.

Monet siirtolaisista eivät kestäneet Penedon karuja olosuhteita vaan palasivat Suomeen. Toisaalta 1930-luvun laman ja sodan vuoksi siirtokunta sai lisää asukkaita. Alun perin tiukkoja kasvissyönti- ja muita sääntöjä jouduttiin pakon edessä lieventämään. Alkuaikoina myös tanssi oli kielletty, mutta kielto kumottiin ja perinteiset lauantaitanssit alkoivat Suomi Clubilla. Nykyään Penedossa on kaksi tanhuryhmää, jotka koostuvat enimmäkseen brasilialaisista jäsenistä. Penedon Pippurit -tanhuryhmä on esiintynyt myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Suomalaisen väestön vähetessä se sekoittui nopeasti paikalliseen väestöön. Brasilialainen veri virtaa useimpien siirtolaisten jälkeläisten suonissa. Sen noin 6 000 asukkaasta (laskutavasta riippuen) noin 25 osaa edelleen tyydyttävästi suomea, useampi ainakin vähän. Penedoon on myös viime vuosina muuttanut Suomesta muutamia uusia asukkaita, jotka ovat avanneet uusia yrityksiäkin alueelle. Toisaalta monet Penedon kolmannen polven suomalaiset ovat muuttaneet Suomeen tai muualle Eurooppaan, koska monilla on Suomen kansalaisuus ja siten EU-passi.

Penedo on nykyään vilkas Rion ja São Paulon väestön matkailukohde. Matkaa Penedosta Rio de Janeiron kaupunkiin on 156 ja São Pauloon 260 kilometriä. Penedon keskustassa sijaitsee suomalaista puukaupunkia jäljittelevä kävelykatualue, Pikku-Suomi (Pequena Finlândia), jonka on suunnitellut arkkitehti Alva Fagerland. Pikku-Suomessa toimiva Joulupukinmaa vetää vuosittain kymmeniä tuhansia brasilialaisia vieraita. Kylästä löytyy myös Suomi-museo, joka esittelee kolonian ja yleisemminkin Suomen historiaa. Museon yhteydessä toimii lisäksi historiallinen kirjasto, jonka arvokkaat kokoelmat ovat tosin nykyisin vaarassa toiminnan heikentyessä. Penedo tunnetaankin Brasiliassa ”pikku-Suomena”, ja taajaman ravintolat, kaupat ja hotellit kopioivat suomalaiselta kalskahtavia nimiä uusiinkin hankkeisiinsa.

Penedo sijaitsee Brasilian vanhimman kansallispuiston vieressä. Vuonna 1937 perustettu Itatiaian kansallispuisto, 370 km², on tunnettu vuoristaan, vesiputouksista ja rannikkosademetsistä. Puistoa ollaan laajentamassa^milloin? itään (Parque Estadual de Pedra Selada), ja puiston ympärillä on jo nyt metsiensuojelualue (tai ympäristönsuojelualue: Área Proteção Ambiental eli APA), missä esimerkiksi rakentaminen on voimakkaasti rajoitettua.

Penedossa puhuttu omalaatuinen ”murre” (Pidding) lienee lopullisesti menetetty. Vielä 2000-luvun alussa sitä puhui suurehko joukko Suomesta 1930–1950-luvuilla tulleita siirtolaisia, jotka omaksuivat kieleen myös portugalinkielistä sanastoa ja muokattuja sanontatapoja. Nämä ihmiset eivät koskaan käyneet uudelleen Suomessa. Nykyisin käytännössä koko väestö on siinä määrin vieraillut Suomessa tai ollut tekemisissä suomalaisten turistien ja Suomeen muuttaneiden jälkeläisten kanssa, ettei vanhaa kieltä enää voi luotettavasti rekonstruoida.

Kirjallisuutta

• Peltoniemi, Teuvo: Kohti parempaa maailmaa - suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäiviin. Utopiayhteisöjen historia ja suomalaiset ihannesiirtokunnat. Keuruu: Otava, 1985. ISBN 951-1-08551-4.
• Suomalaiset utopiayhteisöt maailmalla. Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti

Aiheesta muualla

• Ylen Elävä arkisto: Penedon kadotetun paratiisin pelasti turismi
• Penedon kotisivu (portugaliksi)
• Utopias.info Suomalaisten utopiasiirtokuntien historia
• Suomalainen maatila Brasiliassa. Kuvia Fazenda Penedosta, Suomen Kuvalehti, 27.04.1929, nro 17, s. 21, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Paratiisillinen Penedo. Suomalaisen siirtokunnan vieraana, Helsingin Sanomat, 05.12.1937, nro 329, s. 33, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Käynnillä Brasilian suomalaissiirtolassa, Aamulehti, 17.12.1938, nro 340, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot