Pekka Joutsi
Pekka Kalervo Joutsi (s. 1. marraskuuta 1949 Pori) on suomalainen ristikonlaatija.
Joutsin ensimmäinen lehteen hyväksytty ristikko julkaistiin Suuri Ristikko Kilpa -lehden numerossa 5/1965.[1] Hän on toiminut ammattimaisena ristikonlaatijana yli 50 vuotta. Hänen ristikoitaan julkaistaan tai on julkaistu mm. Kolmiokirjan Iisakki-lehtiperheessä (joukossa nyt jo lopetettu nimikkolehti Pekan Helpot Ristikot), Hymyssä, Suomen Kuvalehdessä sekä Bulls Pressin jakelemana useissa sanomalehdissä. Hän on myös Ilta-Sanomien ja Sanaristikkoseura Sanaseppojen järjestämän ristikonratkonnan SM-kisan laadintatiimin jäsen vuodesta 1993 eli alusta lähtien.
Joutsi tekee edelleenkin ristikkonsa lähes kokonaan käsityönä, vaikka monet laatijat ja piirtäjät ovat siirtyneet käyttämään työssään runsaasti tietokonetta. Ristikoittensa pääkuvina Joutsi käyttää piirroksia sekä eri puolille maailmaa suuntautuneilla matkoilla ottamiaan valokuvia. Hänen muut pääharrastuksensa matkailun ohella ovat urheilu, elokuvat ja country-musiikki.[1] Joutsi on myös tehnyt visailukysymyksiä lehtiin ja ajanvietepeleihin sekä yhteen kirjaan.
Sanasepot on perustanut ristikkopalkinnon, jota myönnetään ansioituneille ja arvostetuille alan ihmisille. Palkinnon ensimmäinen saaja oli Pekka Joutsi. Palkinto luovutettiin Porissa hänen 60-vuotispäivänään 1. marraskuuta 2009 tunnustuksena suuresta vaikutuksesta suomalaisten sanaristikkojen kehittämiseen ja laadun nostamiseen. Toisena kunnianosoituksensa Sanasepot julistivat 1.8.2015 elokuun ensimmäisen päivän Suomalaisen ristikon päiväksi eli Pekka Joutsin päiväksi.[1] Tuolloin tuli 50 vuotta hänen ensimmäisen ristikkonsa julkaisusta.
Kirjat
muokkaa- Joutsi, Pekka & Vuokila, Erkki: Nimivisa. Otava, 2004. ISBN 951-1-19125-X. Visailukirja nimistä vuoden jokaiselle päivälle
Lähteet
muokkaa- Ilona Kemppainen: Suomalaisen sanaristikon historia. Helsinki: Finn Lectura, 2002. ISBN 951-792-127-6.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Pekka Joutsin päivä sanaristikot.net. Viitattu 22.12.2018.