Pegasus-luokan kantosiipialus

Yhdysvaltain laivaston alusluokka

Pegasus-luokka oli Yhdysvaltain laivaston kantosiipinen ohjusveneluokka tai tarkemmin kantosiipialusluokka, johon kuului kuusi alusta: USS Pegasus, USS Hercules, USS Taurus, USS Aquila, USS Aries ja USS Gemini. Alukset olivat palveluksessa vuodesta 1977 ja ne palvelivat aina vuoteen 1993 asti. Alusten tyyppimerkintänä oli PHM eli "Patrol, Hydrofoil, Missile". Alustyyppi kehitettiin ennen kaikkea Yhdysvaltoihin tehtävää huumeiden salakuljetusta vastaan.

Pegasus
USS Pegasus (PHM-1)
USS Pegasus (PHM-1)
Tekniset tiedot
Uppouma 259 t
Pituus 41 m
Leveys 8,5 m
Koneteho 2 x Mercedes-Benz-meridieseliä 1 600 hv (1 193 kW)
1 x General Electric LM2500 -kaasuturbiini 18 000 hv (13 423 kW)
Nopeus MB: 12 solmua
GE: 48 solmua
Miehistöä 4 upseeria ja 17 miehistönjäsentä
Aseistus
Meritorjunta 2 x RGM-84 Harpoon -meritorjuntaohjusten laukaisualustaa, joissa kummassakin neljä ohjusta
1 x 76 mm/L62 Mk 75 OTO Melara -tykki

SuunnitteluMuokkaa

Yhdysvaltain laivaston eteläisen alueen komentaja vahvisti 1969 vaatimukset nopeille ohjuksin aseistetuille partioaluksille, joiden tuli kyetä torjumaan Välimeren alueella vastaavien alusten aiheuttama uhka. Vaatimukset laajenivat pian Naton merivoimien aseistamista suunnittelevan osastoon, jolloin niihin sisällytettiin Neuvostoliiton pinta-alusten torjuntakyky kaikilla Naton valvonnassa olevilla alueilla. Lopulta vuonna 1972 Yhdysvallat, Saksa ja Italia allekirjoittivat aiesopimuksen alusten suunnittelu- ja hankintakustannusten jakamisesta maiden kesken. Koska kyseessä oli kansainvälinen hanke päätettiin se toteuttaa metrijärjestelmää ja olemassa olevia komponentteja käyttäen. Vaatimuksina olleet suuri nopeus, merikelpoisuus ja raskas aseistus johtivat kantosiipialuksen suunnitteluun.[1]

Suunnitteluvastuu annettiin Boeingille, joka oli samalla myös päätoimittaja. Naton mielenkiinto projektiin hiipui nopeasti, mihin ensisijaisena oli kustannusten nousu. Vuonna 1972 Yhdysvaltoja lukuun ottamatta muut osallistujat vetäytyivät projektista. Yhdysvaltain kongressi budjetoi kuuden aluksen hankinnan vuodelle 1975, mutta budjetin ylittäminen ja toteutusvaikeudet lähes peruuttivat projektin.[2]

Amiraali Elmo Zumwelt aloitti PHM-projektin lisätäkseen laivaston pinta-alusten määrää kustannustehokkaasti. Projektissa olivat Yhdysvaltain laivaston lisäksi mukana Britannian Kuninkaallinen laivasto, Kanadan laivasto, Saksan Liittotasavallan laivasto sekä Italian laivasto ja sen tarkoituksena oli saada palveluskäyttöön kaikkiaan sata uutta alusta. Zumweltin jäätyä eläkkeelle laivasto siirsi pääosan projektiin sidotuista varoista raskaampien alusten kehittämiseen, mikä hidasti USS Pegasuksen valmistumista ja muita aluksia ei edes aloitettu. Kongressi pakotti laivaston saattamaan tilauksen päätökseen, mutta muut osallistujat irtautuivat projektista sen vaikeuksien vuoksi.[3]

LähteetMuokkaa

  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947-1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
  • Ross, Al: Pegasus Class Hydrofoils. Warship, 1989, XIII. vsk, s. 166-175. Lontoo, UK: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-530-6. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Ross, Al s. 166
  2. Ross, Al s. 166-167
  3. Gardiner, Robert s. 625

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pegasus-luokan kantosiipialus.