Pauli Hanhiniemi – Kerran elettyä

Pauli Hanhiniemen omaelämänkerta

Kerran elettyä on laulaja-lauluntekijä Pauli Hanhiniemen omaelämäkerta, joka julkaistiin vuonna 2016.

Kerran elettyä
Kirjailija Pauli Hanhiniemi
Kuvittaja Jiri Halttunen
Kansitaiteilija Pekka Sell
Kieli suomi
Genre omaelämäkerta
Kustantaja Docendo
Julkaistu 2016
Sivumäärä 255
ISBN 978-951-291-272-5
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Hanhiniemi aloitti kirjan kirjoittamisen kustantajan aloitteesta. Kirjassa on otteita Hanhiniemen vuonna 2004 julkaisemasta muistelmakirjasta Soitto on sanoja. Hanhiniemi on kertonut, että kirjan alkusysäys oli se, että hän halusi kertoa kolmelle lapselleen, missä oli ollut ja mitä tehnyt. Että he saisivat tietää asioita, joita hän ei ollut heille tajunnut tai ehtinyt kertoa.[1][2]

Teos ei ole varsinainen elämäkerta vaan Hanhiniemi tuo kirjassaan esiin merkityksellisiä katkelmia koko elämäntaipaleeltaan. Hän kertoo lapsuudestaan Etelä-Pohjanmaalla Alavudella Itärannan pienessä maalaiskylässä. Tulevista Kolmannen naisen soittajista erityisen merkittäväksi teoksessa muodostuu kitaristi Timo Löyvän osuus. Teoksessa Hanhiniemi kertoo myös tapahtumista ennen Kolmannen naisen läpimurtoa, tarinoita on keikkailusta ja oheistoiminnasta Tallinnassa ja Tartossa esimerkiksi Veltto Virtasen kanssa.[3][4][1]

Kirjassaan Hanhiniemi muistelee vaiheita yhtyeittensä Kolmas nainen, Perunateatteri ja Hehkumo kanssa. Kolmannen naisen keskeisestä tuotannosta lähitarkasteluun pääsevät esimerkiksi varhaisemman tuotannon merkkipaalut kuin "Asserin kapakkaan" ja "Äiti pojastaan pappia toivoi". Samoin käsitellään Hyvää ja kaunista – albumin keskeiset kappaleet. Perunateatterin uralta teoksessa nousee esille runsas ulkomaankeikkailu. Teoksessa Hanhiniemi kertoo myös musiikkibisneksen varjopuolista, kun tehdyt sopimukset paljastuvat epäreiluiksi. Kolmas nainen tekin uran alkuvaiheessa tietämättömyyttään huonon kustannussopimuksen, jota se yritti myöhemmin purkaa oikeusteitse siinä onnistumatta. [5][6][2]

Teoksessa on ajallisesti lähes koko Hanhiniemen uran kattavat tekstinäytteet kappaleiden sanoituksista. Kuvituksen osuus on runsas ja se painottuu tuoreempiin otoksiin.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Pekka Ruissalo: Oikaisu: Hanhiniemi kirjoitti kirjansa yksin Tamperelainen. Viitattu 14.9.2019.
  2. a b Pauli Hanhiniemi muistelee bändiaikoja omaelämänkerrassaan: "Olin lähellä luopua muusikon ammatista" ET. 20.10.2016. Viitattu 14.9.2019.
  3. a b Pasi Huttunen: Katkelmia suomirockin ikonin pitkältä matkalta Uljas - Itä-Suomen ylioppilaslehti. 7.11.2016. Viitattu 14.9.2019.
  4. Pauli Hanhiniemi asui lapsena kyläkoulussa – ”Juuret maaseudulla ovat tärkeät” Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 14.9.2019.
  5. Iida Korhonen: Pauli Hanhiniemi tylyttää kirjassaan maineikasta levy-yhtiön pomoa – sopimuskiista eteni hovioikeuteen asti mtvuutiset.fi. 19.10.2016. Viitattu 14.9.2019.
  6. Senni Loikala: Pauli Hanhiniemi muistelee kohtaamistaan Apulanta-laulajan kanssa: "Päätimme valistaa häntä" Radio Nova. 28.10.2016. Viitattu 14.9.2019.