Avaa päävalikko

Paula Helena Kivinen (o.s. Mela, 15. kesäkuuta 1906 Kärkölä9. helmikuuta 1998 Tampere) oli suomalainen kuvaamataidon opettaja ja taidehistorian tutkija, joka tuli tunnetuksi Tampereen jugendarkkitehtuurin asiantuntijana ja puolestapuhujana. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1988.[1][2]

Paula Kivinen
Henkilötiedot
Muut nimet Paula Mela
Syntynyt 15. kesäkuuta 1906
Kärkölä
Kuollut 9. helmikuuta 1998 (91 vuotta)
Tampere
Ammatti opettaja, tutkija
Arvonimi professori
Puoliso Eero Kivinen

Paula Mela valmistui ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1925 ja piirustuksenopettajaksi Taideteollisuuskeskuskoulusta vuonna 1929. Hän toimi aluksi opettajana Vammalassa vuosina 1929–1936, mutta muutti Tampereelle solmittuaan avioliiton Eero Kivisen (1904–1999) kanssa. Tampereella hän toimi opettajana eri oppilaitoksissa vuoteen 1970 asti. Hänen opettajanuransa kesti yhteensä yli 40 vuotta.[1]

1950-luvulla Kivinen jatkoi taidehistorian opintoja, jotka hän oli aloittanut jo opettajaksi opiskellessaan. Hän sai Helsingin yliopiston taidehistorian professorilta Lars Petterssonilta tehtäväksi perehtyä Tampereen tuomiokirkkoon. Kivinen teki aiheesta tutkielman, jatkoi edelleen rakennuksen tutkimista ja kirjoitti lopulta aiheesta kirjan Tampereen tuomiokirkko (1961). Myöhemmin hän pääsi esiintymään asiantuntijana aihetta käsitelleissä televisio-ohjelmissa.[1]

Vuonna 1973 Tampereen taidemuseossa järjestettiin näyttely ”Tampereen jugend”, jonka toteutukseen Kivinen osallistui aktiivisesti. Hän muun muassa kirjoitti näyttelyn yhteydessä julkaistuun kirjaan arkkitehtuuria koskevan osuuden. Näyttelystä tuli yleisömenestys, ja se keräsi enemmän kävijöitä kuin mikään museon aikaisemmista näyttelyistä: kahden kuukauden aikana sen näki 33 200 ihmistä. Näyttelyjulkaisu myytiin loppuun kesken näyttelyn. On arvioitu, että tämän näyttelyn ja Paula Kivisen näkyvän toiminnan ansiosta jugendin arvostus lisääntyi Tampereella ja rakennuksia säästyi purkamiselta.[1][3][4]

Vuonna 1982 ilmestyi Kivisen oma laaja teos Tampereen jugend: arkkitehtuuri–taideteollisuus, josta opetusministeriö myönsi hänelle valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Myöhemmin 1980-luvulla Kivinen kirjoitti vielä uuden, entistä perusteellisemman tutkimuksen ensimmäisen kirjansa aiheesta eli Tampereen tuomiokirkosta. Aikaisempi kirja oli ollut jo pitkään loppuunmyyty.[1]

Kivinen kuoli Tampereella alkuvuodesta 1998.[1] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.[5]

JulkaisujaMuokkaa

  • Tampereen tuomiokirkko. Porvoo: WSOY, 1961.
  • Tampereen jugend: arkkitehtuuri–taideteollisuus. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06941-1.
  • Tampereen tuomiokirkko. Porvoo: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13817-7.

HuomionosoituksiaMuokkaa

  • 2. luokan vapaudenmitali ja talvisodan muistoristi (palveluksista lottana)[1]
  • Tampereen kaupungin hopeinen ansiomitali 1974[1]
  • Suomen naisarkkitehtien yhdistyksen Architectan kunniajäsenyys 1983[1]
  • Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1983[1]
  • Tampereen kaupungin myöntämä Kalevalan juhlavuoden mitali 1985[1]
  • Tasavallan presidentin myöntämä professorin arvonimi 1988[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Kivinen, Jussi: Paula Kivinen – Tampereen jugendin tutkija Naisten Ääni -verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalainen Naisliitto, 2017. Viitattu 2.6.2019.
  2. Andersson, Arja: Kuvaamataidonopettaja, professori Paula Kivinen (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 1.3.1998. Viitattu 2.6.2019.
  3. Kaivanto, Kirsi: Kaikki alkoi Engströmin kahvilassa: Tampereen Taideyhdistys ry 1898–2018, s. 99. Tampere: Tampereen Taideyhdistys, 2018. ISBN 978-951-95719-4-2.
  4. Tarna, Tauno: Saatteeksi. – Antti Liuttunen & Iris Toivola (toim.) Kadonneet kaunottaret: Tampereen rakennushistoriaa, s. 8. Tampere: Tampereen museot, 2018. ISBN 978-951-609-935-7.
  5. Kalevankankaan hautausmaa (PDF) Tampere: Tampereen seurakunnat & Aamulehti. Viitattu 2.6.2019.