Paula Lee Bennett (s. 1969) on uusiseelantilainen entinen kansallispuolueen poliitikko.[1][2]

Paula Bennett vuonna 2018

Bennett on taustaltaan rekrytointimanageri.[3] Hänet valittiin Uuden-Seelannin parlamentin jäseneksi vuonna 2005, ja hän istui parlamentissa vuoteen 2020. Hän toimi poliittisen uransa aikana muun muassa ilmastoasioiden ministerinä, poliisiministerinä, sosiaalisen kehityksen ministerinä, matkailuministerinä sekä naisten ja nuorison asioista vastanneena ministerinä. Vuosina 2016–2017 Bennett oli Uuden-Seelannin varapääministeri ja vuosina 2016–2020 puolueensa varapuheenjohtaja.[2] Hän toteutti sosiaaliturvan uudistuksia, joiden tavoite oli vähentää sosiaalietuuksia saavien määrää, jonka hän koki olleen kestämättömällä tasolla.[3] Bennett suhtautui kielteisesti aloitteeseen kansanäänestyksen pitämiseksi kannabiksen käytön dekriminalisoinnista.[4] Hän sai Uudessa-Seelannissa huomiota kiistanalaisten vuotojen tekemisestä lehdistölle ja kiistoista Winston Petersin kanssa. Hän tuki kansallispuolueen sisällä puheenjohtaja Simon Bridgesiä, joka kuitenkin tuli haastetuksi ja jonka syrjäytti Todd Muller.[3] Bennett vetäytyi kansallisen tason politiikasta vuonna 2020. Hänet nimitettiin Pharmacin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2024.[5]

Bennett sai myöhäisessä teini-iässä lapsen ja kasvatti tämän yksinhuoltajaäitinä. Hän seurusteli 1980-luvun loppupuolelta vuoteen 1991 saakka kuorma-autonkuljettaja Alan Philpsin kanssa. Pariskunta palasi yhteen ja meni naimisiin vuonna 2012.[6] Bennett on puhunut avoimesti laihdutusleikkauksesta, joka hänelle tehtiin marraskuussa 2017.[7]

Lähteet

muokkaa
  1. Bennett, Paula Lee (Hon) National Library of New Zealand, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  2. a b Hon Paula Bennett New Zealand Parliament, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  3. a b c Thomas Manch, Paula Bennett: The political life and times of National's Westie MP Stuff 29.6.2020, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  4. Katie Fitzgerald, Kiwis will be apologising to their kids for legalising marijuana - Paula Bennett Newshub 23.1.2019, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  5. Former Deputy Prime Minister Paula Bennett appointed new chair of Pharmac The New Zealand Herald 28.4.2024, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  6. Claire Trevett, Piha Beach a long way from Taupo cafe for old flames The New Zealand Herald 16.4.2012, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)
  7. Lloyd Burr, Paula Bennett discuss their life-changing bariatric surgery - Ask Me Anything The New Zealand Herald 6.4.2024, viitattu 7.7.2024 (englanniksi)