Paul Winter (s. 31. elokuuta 1939 Altoona, Pennsylvania, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen saksofonisti (altto- ja sopraanosaksofoni) ja kuusinkertainen Grammy-palkittu.

Paul Winter
Henkilötiedot
Syntynyt31. elokuuta 1939 (ikä 84)
Altoona, Pennsylvania, Yhdysvallat
Ammatti muusikko
Muusikko
Tyylilajit jazz, New Age
Soittimet saksofoni
Levy-yhtiöt Columbia Records
Aiheesta muualla
www.paulwinter.com

Elämä muokkaa

Winter valmistui Altoonan alueen lukiosta vuonna 1957. Vuonna 1961, kun Winter oli vielä yliopistossa, hänen yhtyeensä The Paul Winter Sextet voitti Intercollegiate Jazz-festivaalin ja solmi levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa. Seuraavana vuonna yhtye kiersi Latinalaista Amerikkaa, soittaen 160 konserttia 23 maassa. The Paul Winter Sextet oli myös ensimmäinen Valkoisessa talossa esiintynyt jazz-yhtye.

Winter palasi Brasiliaan 1960-luvun puolivälissä ja hänen kiinnostuksensa brasilialaiseen musiikkiin johti vuonna 1965 julkaistuun albumiin Rio.

1960-luvun lopulla Winterin yhtye muutti nimensä Paul Winter Consortoksi ja vuonna 1972 yhtye julkaisi George Martinin tuottaman Icarus-nimisen albumin.

Tuotanto muokkaa

Sooloura muokkaa

  • Canyon Lullaby (1997)
  • Prayer for the Wild Things (1994) (Grammy-palkittu)
  • Solstice Live! (1993)
  • Earth: Voices of a Planet (1990)
  • Earthbeat (1987)
  • Winter Song (1986)
  • Canyon (1985)
  • Sun Singer (1983)
  • Missa Gaia/Earth Mass (1982)
  • Callings (1980)
  • Common Ground (1978)

Yhteistuotannot muokkaa

  • Paul Winter and Friends: Celtic Solstice (1999)
  • Oscar Castro-Neves: Brazilian Days (1998)
  • Paul Halley: Whales Alive (1987)
  • Luiz Bonfa, Roberto Menescal, Luíz Eça: Rio (1965)
  • Carlos Lyra: The Sound of Ipanema (1964)

Paul Winter and the Earth Band muokkaa

  • Journey with the Sun (2000)

Paul Winter Consort muokkaa

  • Crestone (2007) (Grammy-palkittu)
  • Silver Solstice (2005) (Grammy-palkittu)
  • Spanish Angel (1993) (Grammy-palkittu)
  • Turtle Island (1991) (yhdessä Gary Synderin kanssa)
  • The Man Who Planted Trees (1990)
  • Wolf Eyes (kokoelma) (1989)
  • Concert for the Earth (1985)
  • Common Ground (1978)
  • Icarus (1972, uudelleen julkaistu vuonna 1984)
  • Road (1970, uudelleen julkaistu vuonna 1989)
  • Something in the Wind (1969)
  • The Winter Consort (1968)
  • Earthdance (1977)

Paul Winter Sextet muokkaa

  • Jazz Meets the Folk Song (1963)
  • New Jazz on Campus (1963)
  • Jazz Premiere: Washington (1963)
  • Jazz Meets the Bossa Nova (1962)
  • The Paul Winter Sextet (1961)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.