Paul Scarron
Paul Scarron (1610 Pariisi, Ranska – 1660 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija. Hän liittyi pappissäätyyn 1629 mutta ei saanut pappisvihkimystä. Hän oli nuori, iloinen ja maailmallinen apotti, tunnettu purevasta nokkeluudesta ja lahjakkuudesta: hän soitti luuttua, piirsi taitavasti, tanssi ja oli suosittu ajan kirjallisissa piireissä.[1]
| Paul Scarron | |
|---|---|
 Paul Scarron |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1610 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 1660 (49–50 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | Ranska |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | ranska |
| Tuotannon kieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä muokkaa
Scarron palveli 1633–1640 piispan luona Le Mansissa, ja hän osallistui piispan seurueessa Rooman-matkaan (1635), joka varmaankaan ei ollut merkityksetön hänen kirjailijantyönsä kannalta. Hän sai voimakkaita reumaattisia kohtauksia,[1] jotka lopulta halvaannuttivat hänen jäsenensä[2] ja tekivät hänestä lähes liikuntakyvyttömän. Hän palasi 1640 Pariisiin, ja alkuun hän sai kuningatar Annan myöntämän eläkkeen, mutta kun hän liittyi frondeen – aikakauden rajuimpiin pamfletteihin kuuluvaa Mazarinadea (1651) pidettiin hänen tekemänään – hän fronden nitistämisen jälkeen 1653 menetti tuen ja joutui selviytymään pääasiassa kirjoittamisesta saamillaan tuloilla. Myöhempinä vuosina Nicolas Fouquet kuitenkin tuki häntä. Hän solmi 1652 onnelliseksi arvellun avioliiton Françoise d’Aubignén kanssa, joka miehensä kuoltua tunnettiin markiisitar de Maintenonina.[1]
Ura muokkaa
Scarron muokkasi alun perin italialaisesta burleskista ranskalaisen version, josta tuli Ranskassa suosittu. Tässä pienessä lajityypissä Scarron on mestari. Hän on 1600-luvun Offenbach. Kyynisesti hän pilkkasi aikakauden tragedioiden ja sankariromaanien ylevää tyyliä, nauraa räkätti olympolaisille jumalille ja Kreikan ja Rooman historian sankareille, jotka olivat yleisiä silloisissa romaaneissa ja jotka siten olivat alttiita parodialle.[1]
Scarronin ensimmäinen kokoelma Recueil de quelques vers burlesques (1643) menestyi loistavasti, ja sitä jatkoi Suite de la l:ère partie des oeuvres burlesques (1646), Suite des oeuvres burlesques, 2:e partie (1647) ja Oeuvres burlesques, 3:e partie (1651). Samaan aikaan hän julkaisi myös Le Typhon ou la gigantomachie (1644) ja ensimmäiset laulut Virgile travestista (1648–1652), jota hän jatkoi 18. lauluun saakka, jolloin hän kyllästyi. 1651–1657 ilmestyi kiertävän teatteriseurueen seikkailuista kertova Roman comique (keskeneräinen), hänen merkittävin teoksensa, joka burleskiliioittelujen ohella sisältää kohtauksia jotka kertovat tarkasta havaintokyvystä ja enteilee realistista romaania. Lisäksi hän julkaisi sarjan espanjalaistyylisiä Nouvelles tragicomiques: La précaution inutile ja Les hypocrites (1655), L’adultère innocent ja Le châtiment de l’avarice (1656), Plus d’effets que de paroles (1657).[1]
Samaan burleskityyliin hän kirjoitti teatterille: Jodelet ou le maître valet (1645), Les boutades du capitaine Matamore (1646), Les trois Dorothées ou Jodelet duelliste (1647), L’héritier ridicule (1649), Don Japhet d’Arménie (1653; hänen mestariteoksensa), L’écolier de Salamanque ou les ennemies généreux (1654), Le gardien de soi-même (1655), Le marquis ridicule ou la comtesse faite à la hâte sekä La fausse apparence ja Le prince corsaire (ilmestyi postuumisti 1662). Scarronin Œuvres ilmestyivät 1668, Œuvres complètes 1737.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Scarron, Paul Nordisk familjebok 24. 1916 (ruotsiksi)
- ↑ E. T. A. Hoffmann, Serkkuni kulmaikkuna, suom. Jukka Sarjala. Faros 2014 ISBN 978-952-5710-32-8
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Scarron Wikimedia Commonsissa
