Paul Delvaux

belgialainen taidemaalari

Paul Delvaux (23. syyskuuta 189720. heinäkuuta 1994) oli belgialainen surrealistinen taidemaalari.

Willy Bosschem: Paul Delvaux'n muotokuva

Liègen maakunnassa syntynyt Delvaux opiskeli Brysselissä. Hän alkoi 1920–1930-lukujen vaihteessa saada vaikutteita Giorgio de Chiricon metafyysisestä taiteesta.

Delvaux'n maalausten yhtenä usein toistuvana aiheena ovat alastomat naiset, jotka tuijottavat ja liikehtivät kuin hypnotisoituina esimerkiksi rautatieasemilla ja vanhoissa palatseissa. Naisten ohella maalauksissa esiintyy luurankoja, knallipäisiä miehiä ja hämmentyneitä tieteilijöitä. Maalausten perspektiivivaikutelma on usein epätodellinen ja unenomainen kuten de Chiricon metafyysisissä maalauksissa. Yleisesti ottaen Delvauxin voidaan sanoa olleen kiinnostuneempi viivasta kuin väristä, ja jotkut hänen 1950-luvun työnsä ovatkin lähes yksivärisiä.

Vuonna 1965 Delvaux nimitettiin Belgian kuninkaallisen taideakatemian johtajaksi. Hänen nimeään kantava museo Paul Delvaux Museum avattiin vuonna 1982 Saint-Idesbaldissa, Länsi-Flanderissa. Delvaux kuoli Veurnessa 20. heinäkuuta 1994 elettyään 96 vuotta ja kymmenen kuukautta.

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.