Partavero tarkoittaa parrasta perittävää veroa.

Venäläinen partaveropoletti vuodelta 1705.

Partoja on verotettu historian aikana eri puolilla maailmaa. Lyykiassa partoja verotettiin jo antiikin aikana. Kiinan keisari Ming-Taizu Hongwu otti partaveron käyttöön 1300-luvulla rahoittaakseen kesäpalatsinsa uudistusta. Englannin kuningas Henrik VIII sääti partaveron vuonna 1535 ja hänen tyttärensä Elisabet I vaati kaksi viikkoa vanhemmista parroista veron. Myös Ranskan kuningas Frans I verotti parrakkaita kirkonmiehiä 1500-luvulla.[1]

Venäjällä säädettiin partavero 1698[2]. Parta oli Venäjällä 1600-luvulla muotia, kun länsimaissa suosittiin jo sileää leukaa. Pietari Suuri halusi länsimaistaa Venäjää ja kielsi alamaisiltaan parran käytön. Kielto aiheutti nurinaa ja se kumottiin pian. Tilalle tuli partavero. Köyhiltä vero oli kopeekan tai pari, rikkailta tukku ruplia. Kirkonmiehet oli vapautettu verosta. Veronmaksusta sai kuitiksi kuparisen, pronssisen tai hopeisen poletin. Tarvittaessa poletti tuli näyttää partaverotarkastajalle. Partaveron käytön syy oli Suuren Pohjan sodan rahoittaminen. Polettien valmistus loppui 1725, mutta partavero oli voimassa vuoteen 1772 asti.[3] Jos joku halusi pitää partansa, mutta ei pystynyt maksamaan siitä veroa, hänet karkotettiin pakkotyöhön.[4]

Venäläinen partaveropoletti on numismaatinen keräilykohde. Monet markkinoilla liikkuvista poleteista ovat uudislyöntejä, joita Venäjän rahapaja valmisti keräilijöitä varten aina 1900-luvun alkuun asti. Uudislyönneistä käytetään nimeä novodel. Aidot partaveropoletit ovat harvinaisia.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Linnakangas, Esko: Ulkonäkö verolle!. Tiede, 10.4.2012, 32. vsk, nro 4, s. 46–47.
  2. Corson, Richard: Fashions in Hair: The first five thousand years, s. 220. Peter Owen Ltd, 1965. ISBN 0 7206 3283 8.
  3. a b Avomaa, Pentti: Tarpeen tullen veroa on revitty parrastakin. Taloustaito, , 2017. vsk, nro 6, s. 47. Helsinki: Verotieto Oy.
  4. Svensson, Kristiina: Sileäleukaisista roomalaisista Castron risupartaan: Partamuoti kautta aikojen. Historia, 2008, nro 11, s. 51.