Avaa päävalikko

Partahylje (Erignathus barbatus) on suurin Pohjoisen jäämeren alueella esiintyvä hylkeiden heimoon kuuluva laji.[4] Se on sukunsa ainoa laji, ja se jaetaan kahteen alalajiin, jotka ovat Atlantilla elävä nimialalaji Erignathus barbatus barbatus ja Länsi-Kanadan ja Siperian välisellä alueella tavattava Erignathus barbatus nautica.[3][5] Suvun nimi Erignathus juontaa juurensa kreikan kielen sanoista eri ja gnathos, jotka viittaavat lajin raskastekoiseen leukaan. Lajinimi barbatus tarkoittaa partaa ja viittaa partahylkeelle ominaisiin runsaisiin viiksiin.

Partahylje
Bearded Seal.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Hylkeet Phocidae
Suku: Erignathus
Gill, 1866
Laji: barbatus
Kaksiosainen nimi

Erignathus barbatus
(Erxleben, 1777)

Synonyymit
  • Phoca barbata Erxleben, 1777 [2]
Partahylkeen levinneisyys
Partahylkeen levinneisyys
Alalajit [3]
  • E. b. barbatus
  • E. b. nautica
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Partahylje Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Partahylje Commonsissa

Koko ja ulkonäköMuokkaa

 
Kanadalainen partahylje jäälautalla.

Partahylkeen pituus on 2,1–2,4 metriä ja paino 200–250 kg, jopa 360 kg.[6] Urokset ja naaraat ovat suunnilleen saman kokoisia. Ohotanmeren alueen yksilöt ovat keskimääräistä pienempiä, sillä ne ovat enintään 200 cm:n mittaisia ja painavat vain 190 kilogrammaa.[5] Partahylkeen ruumiin rasvapitoisuus on 30–40 prosenttia.

Partahylkeiden väritys vaihtelee hopeanharmaasta tummanruskeaan. Varsinkin poikasilla on selässä joskus muutamia vaaleita täpliä.[5] Pää on pieni suhteessa muuhun vartaloon, ja viikset ovat pitkät. Leuat ovat pitkät, mutta hampaat ovat surkastuneet ja voivat puuttua vanhoilta yksilöitä kokonaan.[5] Partahylkeillä on, toisin kuin muilla hylkeillä, neljä nänniä.[4]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Partahylje elää lähinnä Jäämeren alueella, mutta sitä tavataan myös Ohotanmerellä, Beringinmerellä ja Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa[1] ja satunnaisesti muun muassa Saksassa, Britanniassa ja Espanjassa[1]. Partahylkeitä on tavattu myös Suomen luovutettuihin alueisiin kuuluvassa Petsamossa.[7]

Partahylje elää suhteellisen matalissa vesissä.[5] Lajin yksilöt lepäilevät yleensä jäälautoilla, mutta toisinaan myös rannoilla.[5]

Lisääntyminen ja elinkaariMuokkaa

Paritteluaikana partahyljeurokset kosiskelevat naaraita päästämällä veden alla laulavaa ääntä.[5] Partahylkeet synnyttävät keväällä, Pohjois-Kanadassa toukokuussa, etelämpänä Alaskassa jo maaliskuun puolivälissä.[5] Kantoaika on yhdeksän kuukautta, ja poikaset syntyvät yleensä pienille jäälautoille. Poikaset ovat syntyessään keskimäärin 1,3 metriä pitkiä ja painavat 34 kilogrammaa.[6] Ne pystyvät sukeltamaan melkein heti syntymän jälkeen ja kykenevät pysyttelemään 75 metrin syvyydessä viiden minuutin ajan jo alle viikon ikäisinä.[8] Emo huolehtii poikasestaan 18–24 päivää, ja poikasen paino nousee nopeasti.[6]

Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 3–8-vuotiaina ja urokset 5–7 vuoden iässä.[6][5] Naaras synnyttää ensimmäisen kerran yleensä 6,5–7,2-vuotiaana.[5] Partahylkeet elävät yleensä noin 25 vuotta, mutta pisimpään elänyt yksilö kuoli 31-vuotiaana.[6][9] Naaraat ovat pitkäikäisempiä kuin urokset.[5]

RavintoMuokkaa

Partahylje saalistaa merenpohjan tuntumasta pieniä eläimiä, kuten simpukoita, mustekaloja, merimakkaroita[5] ja kaloja, etenkin turskakaloja. Saalistussyvyys on yleensä korkeintaan 200 metriä.[4]

UhatMuokkaa

Alaskan alueella on aikaisemmin arvioitu olleen 250 000–300 000 yksilöä. Nykyään partahylkeiden määrästä ei ole tietoa.[10] Partahyljettä saalistavat jääkarhut, miekkavalaat, ihmiset ja joskus mursut.[4] Partahylkeet lepäävät yleensä jäällä lähellä railoa tai reikää, jotta ne voivat paeta uhkaa nopeasti.[4] Ihmiset saalistavat partahyljettä ruoan, nahan ja siitä saatavan traanin vuoksi. Beringinmerellä E. b. nautica -alalajia metsästetään vuosittain 1 500–2 000 yksilöä.[8] Erityisesti partahylkeitä metsästävät venäläiset ja Amerikan alkuperäisasukkaat.[10] Hylkeiden nahkaa käytetään umiakkien valmistukseen.[4] Partahylkeitä uhkaa muun muassa ilmastonmuutoksesta johtuva merijään katoaminen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Kovacs, K. & Lowry, L. (IUCN SSC Pinniped Specialist Group): Erignathus barbatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2014. (englanniksi)
  2. Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  3. a b Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus barbatus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  4. a b c d e f Bearded Seal: Wildlife Notebook Series - Alaska Department of Fish and Game Alaska Department of Fish and Game. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 269. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  6. a b c d e SCS: Bearded Seal (Erignathus barbatus) Seal Conservation Society. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
  7. Suomessa tavatut nisäkäslajit (V5.0 - 25.11.1997) Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Viitattu 28.6.2010.
  8. a b Bearded Seal, Erignathus barbatus at MarineBio.org MarineBio.org. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
  9. Longevity, ageing, and life history of Erignathus barbatus Genomics.senescence.info. AnAge. Viitattu 3.7.2010. (englanniksi)
  10. a b Bearded Seal (Erignathus barbatus) - Office of Protected Resources - NOAA Fisheries NOAA Fisheries. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa