Avaa päävalikko

Parker Christian Posey (s. 8. marraskuuta 1968) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän syntyi Baltimoressa, Marylandissa, mutta muutti jo varhain perheineen muihin osavaltioihin; hänellä on kaksosveli Chris.

Parker Posey
Parker Posey vuonna 2007.
Parker Posey vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt 8. marraskuuta 1968 (ikä 50)
Baltimore, Maryland, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
www.parkerposey.org
IMDb
Elonet

Hän tuli tunnetuksi alun perin indie-elokuvista, joissa hän loi huomattavan uran 1990-luvun ensimmäiseltä puoliskolta alkaen, jolloin hän esiintyi esimerkiksi elokuvissa Party Girl, Surutta? Sekaisin ja The Doom Generation.[1]

Posey oli ehdolla Golden Globen saajaksi vuonna 2003. 2000-luvun puolella hänellä on ollut rooleja muiden muassa Scream 3:ssa (2000), Vetovoiman laeissa (2004), Blade: Trinityssä (2004), Superman Returnsissa (2006) ja Grace of Monacossa (2013).

Posey on myös mandolinisti: hän soitti The Dandy Warholsin levyllä Welcome to the Monkey House (2003) kappaleella ”I Am Sound”.

LähteetMuokkaa

  1. Parker Posey, 1996 Index Magazine. 1996. Viitattu 5.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.