Pariisin verilöyly

Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1961 tapahtumia. Vuoden 1791 tapahtumista kerrotaan artikkelissa Marskentän verilöyly.

Pariisin verilöyly oli 17. lokakuuta 1961 Pariisissa tapahtunut joukkomurha, jolloin poliisi surmasi useita kymmeniä rauhanomaiseen mielenosoitukseen osallistuneita algerialaisia. Arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat 50:n ja 200:n välillä. Tapahtumat olivat osa tuolloin seitsemättä vuotta jatkunutta Algerian itsenäistymissotaa.[1]

Maurice Papon johti Pariisin poliisia, kun verilöyly tapahtui.

Mielenosoitukseen osallistui noin 30 000 Algerian itsenäistymistä ajaneen Kansallisen vapautusrintaman kannattajaa, joiden kimppuun Pariisin poliisijohtajan Maurice Paponin komentamat joukot hyökkäsivät. Hän oli etukäteen luvannut suojella poliiseja tulevilta syytteiltä. Suuri osa uhreista syntyi, kun poliisi ajoi mielenosoittajia kaupungin läpi virtaavaan Seinejokeen. Heitä hakattiin myös tajuttomiksi ja heitettiin veden varaan.[2][3]

Ranskan hallitus myönsi lopulta vuonna 1998 syyllisyytensä 40 mielenosoittajan kuolemaan, mutta todellisuudessa surmansa saaneita oli lähes 200. Vuonna 2001 Pariisin pormestari Bertrand Delanoë paljasti uhrien muistolaatan Pont Saint-Michelin sillalla.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Malmberg, Ilkka: Ranskan ja Algerian yhteinen historia on pitkä ja verinen 18.1.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.11.2015.
  2. 1961 – Algerians massacred on Paris streets 2.12.2010. Radio France International. Viitattu 15.11.2015.
  3. The Paris massacre that time forgot, 51 years on 18.10.2012. France 24. Viitattu 15.11.2015.
  4. Paris marks Algerian protest 'massacre' 17.10.2001. BBC News. Viitattu 15.11.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.