Pariisin katakombit

museo Ranskassa

Pariisin katakombit (ransk. Catacombes de Paris) on Pariisissa sijaitseva laaja maanalainen huoneiden ja käytävien verkosto, jota on käytetty hautapaikkana.

Pariisin katakombien käytävää

Historia

muokkaa

Alkujaan kalkkikivilouhoksina syntyneitä luolia alettiin käyttää hautoina 1700-luvulla, kun eräät Pariisin hautausmaat olivat muuttuneet terveysriskiksi. Silloin maanpäällisistä haudoista alettiin siirtää luita maanalaisiin käytäviin, joita samalla vahvistettiin uudella kiviaineksella. Luiden siirtäminen jatkui vuoteen 1814.[1]

Katakombien seinät ovat täynnä piirroksia, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta. 1800-luvulla käytävissä jopa asui ihmisiä. Victor Hugo on käyttänyt Pariisin katakombien tuntemustaan romaanissaan Kurjat.[2] Toisen maailmansodan aikana katakombeja käyttivät vastarintaliikkeen jäsenet, ja maan alla 6. kaupunginosassa (ransk. arrondissement) sijaitsi myös saksalaisten bunkkeri.[3]

Maanalaiset tunnelit ja kammiot ovat jo pitkään aiheuttaneet turvallisuusongelmia. Toisinaan käytäviä romahtaa, mikä aiheuttaa usein vahinkoa rakennuksille. Tämän estämiseksi hallitus perusti jo vuonna 1777 IGC:n (Inspection générale des Carrières) valvomaan jo olemassa olevia käytäviä ja estämään uusien kaivamisen. Valvonta ja tunnelien lujittaminen ovat jatkuneet tähän päivään saakka.

Vuonna 2015 Airbnb maksoi 350 000 euroa osana mainostemppua, joka tarjosi asiakkaille mahdollisuuden yöpyä katakombeissa.lähde?

Elokuussa 2017 varkaat murtautuivat kellariin katakombeista ja varastivat yli 250 000 euroa viiniä.lähde?

Katakombit nykyään

muokkaa

Nykyään katakombit ovat turistikohde, jossa vierailija voi nauttia aavemaisesta retkestä pimeissä käytävissä miljoonien pariisilaisten jäännöksien lomitse. Vainajat on merkitty hautausvuoden mukaan. Sisäänkäynti opastetuille kierroksille on Denfert-Rochereaulla. Kierroksen pituus on noin 1,7 km ja se kestää vajaan tunnin. Turvallisuussyistä katakombeihin otetaan vain 200 henkilöä kerrallaan. Kierroksilla ei ole opastusta, mutta tärkeimmissä kohteissa on esittelytaulut myös englanniksi.

Yleisölle avoinna olevat osat ovat vain pieni osa Pariisin alla kulkevista käytävistä. Yhteensä tunneleita on yli 300 kilometriä. Katakombeihin pääsee kuitenkin joistakin kohdin myös Pariisin viemäri- ja metroverkoston kautta. Myös räjähteitä tiedetään käytetyn, ja katakombit houkuttelevatkin huumekauppiaita, erikoisuudentavoittelijoita ja salaisten kokouksien pitäjiä. Innokkaimmat käytävien ystävät kutsuvat itseään katafiileiksi (cataphiles) ja saattavat viettää maan alla päiväkausia. Syyskuussa 2004 katakombeista löydettiin sinne piilotettu salainen elokuvateatteri. Katakombeissa käyminen on kuitenkin ollut laitonta jo vuodesta 1955 lähtien. Määräyksen rikkojia odottaa sadan euron sakko, ja katakombeissa seikkailevia vahtii erityinen tunnelipoliisi. Jotkut vaarallisimmista osuuksista on kokonaan suljettu. Valokuvatessa katakombeissa salamavalon käyttö on kielletty.

Lähteet

muokkaa
  1. Catacombes Official Website. Viitattu 11.5.2015.
  2. An Uncomfortable Walk through the Paris Catacombs europeupclose.com. Viitattu 11.5.2015.
  3. Inside France's Empire of the Dead... startling images of the skulls and bones that line catacombs under Paris 2012. Daile Mail. Viitattu 11.5.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa