Pariisin ampumavälikohtaus 2017

Pariisin ampumavälikohtaus 2017 tapahtui, kun kolmea poliisia päin ammuttiin Avenue des Champs-Élysées -kadulla 20. huhtikuuta 2017. Yksi poliiseista kuoli ja kaksi loukkaantui. Terroristijärjestö Isis ilmoitti aluksi olleensa iskun takana.[1] Seuraavana päivänä kuitenkin Ranskan viranomaiset tiedottivat, että ampuja oli kertonut haluavansa tappaa poliiseita, mutta hänellä ei ollut ilmeisiä yhteyksiä islamistiradikalismiin.[2]

Tekijä muokkaa

Tekijä on 39-vuotias mies ja kotoisin Pariisin itäisestä Chellesin esikaupungista. On myös uutisoitu, että hän on saattanut tulla Pariisiin junalla Belgiasta. Belgian viranomaiset sanovat kuitenkin, ettei heillä ole tästä tietoa. Hän oli jo aiemmin yrittänyt vahingoittaa poliiseja useita kertoja. Yritykset olivat jatkuneet monta vuotta. Hän oli Ranskan kotimaan turvallisuuden viraston DGSI:n seurannassa. Vuonna 2001 hän varasti aseella uhaten auton ja törmäsi sillä toiseen ajoneuvoon, jonka kyydissä oli poliisiharjoittelija. Harjoittelija yritti ottaa tekijän kiinni, mutta tekijä ampui poliisia ja erästä toista miestä aseellaan rintaan. Hän jäi kiinni myöhemmin.[3]

Vankilassa tekijä hyökkäsi vartijan kimppuun, otti tältä aseen ja ampui useita laukauksia. Vuonna 2005 hän sai tuomion kolmesta murhan yrityksestä. Kaksi näistä kohdistui poliisiupseeriin. Vuoden 2017 helmikuussa mies pidätettiin jälleen, koska poliisi epäili hänen suunnitelleen poliisien murhaamista. Mies päästettiin kuitenkin vapaaksi vähäisten todisteiden takia.[3]

Ranskan sisäisen turvallisuuden virasto Direction générale de la Sécurité intérieure (DGSI) oli seurannut hänen liikkeitään.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Isis iskun takana – asemies oli turvallisuusviranomaisten tiedossa Iltalehti. 21.4.2017. Viitattu 22.4.2017.
  2. Paris Champs Elysees attack gunman named as Karim Cheurfi BBC. 21.4.2017. Viitattu 23.4.2017.
  3. a b c Kokkonen, Yrjö: Pariisin ampumavälikohtaus: Champs-Élysées -kadun ampujalla raju väkivaltatausta Yle Uutiset. 21.4.2017. Yleisradio. Viitattu 21.4.2017.