Pararosaniliini
Pararosaniliini (C19H18ClN3) on magentaväriaine, joka on aniliinin johdos. Kiinteä pararosaniliini on väriltään vihreää. Paitsi väriaineena pararosaniliinia on käytetty myös akvaarioissa sen bakteereja vastustavien ominaisuuksien vuoksi.[3]
| Pararosaniliini | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi |
4-[(4-aminofenyyli)-(4-iminosykloheksa-2,5-dien-1-ylideeni)metyyli]aniliini hydrokloridi |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CC(=N)C=CC1=C(C2=CC=C(C=C2)N)C3=CC=C(C=C3)N.Cl [1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C19H18ClN3 |
| Moolimassa | 323,814 g/mol |
| Sulamispiste | 268–270 °C |
| Liukoisuus veteen | 3 g/l [2] |
Synteesi
muokkaaPararosaniliinia valmistetaan hapettamalla 4,4'-metyleenidianiliinin ja aniliinin reaktiotuotetta hapettimen ja katalyytin avulla.[4]
Käyttö
muokkaaPararosaniliinia käytetään väriaineena. Lisäksi se tehoaa bakteereihin ja sieniin ja ainetta on käytetty muun muassa akvaariossa. Aine on kuitenkin syöpää aiheuttava, minkä vuoksi sen käyttö on vähentynyt.[3]
Pararosaniliinia voidaan käyttää ilman rikkidioksidipitoisuuden määrittämiseen. Rikkidioksidi reagoi tetrakloromerkuraatti-ionien kanssa synnyttäen dikloorisulfiittimerkuraattiyhdisteen. Pararosaniliini ja liuokseen lisätty formaldehydi reagoivat dikloorisulfiittimerkuraatin kanssa, jolloin syntyy punainen pararosaniliinimetyylisulfonihappo. Hapon pitoisuus voidaan määrittää spektrofotometrisesti.[5] Tämä menetelmä soveltuu rikkidioksidipitoisuuden määrittämiseen parhaiten silloin, kun sitä on ilmassa 0,01–5,00 ppm.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ pararosaniline – Substance summary NCBI. Viitattu 6. maaliskuuta 2009.
- ↑ Physical properties: C.I. Basic Red 9 NLM Viitattu 6.3.2009
- ↑ a b Pararosaniliini Aquahoito.info. Viitattu 6.3.2009.
- ↑ Gary D. Ellis, Belinda J. Dimarcello & Debra J. Bradshaw: Preparation of a dye for coloring protein-based fibers and cellulose-based materials from the oxidation by-products of the manufacture of a triphenylmethane dye FreePatentsOnline. Viitattu 6.3.2009. (englanniksi)
- ↑ Neuvoston direktiivi 80/779/ETY, annettu 15 päivänä heinäkuuta 1980, ilmanlaadun raja- ja ohjearvoista rikkidioksidille ja leijumalle eur-lex.europa.eu. Viitattu 6.3.2009.
- ↑ James Girard: Principles of environmental chemistry, s. 188. Jones & Bartlett Publishers, 2004. ISBN 9780763724719 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2009). (englanniksi)