Wikipedia

Paradise Lost

brittiläinen yhtye
Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä yhtyettä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Paradise Lost on brittiläinen metalliyhtye, joka perustettiin Halifaxissa, Englannissa vuonna 1988. Yhtyettä pidetään goottimetallin pioneerina, ja yhtyeestä on tehty Diran Noubarin ohjaama dokumenttielokuva Over the Madness (2007), joka käsittelee Paradise Lostin vaikutusta goottimetalligenreen. Dokumentin mukaan yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa albumia.

Paradise Lost
Paradise Lost vuonna 2007 Metalmania -festivaaleilla.
Paradise Lost vuonna 2007 Metalmania -festivaaleilla.
Tiedot
Toiminnassa 1988–
Tyylilaji goottimetalli
doom metal
death metal
synthpop (osa levyistä)
Kotipaikka Yhdistynyt kuningaskunta Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Nick Holmes, laulu
Gregor Mackintosh, kitara
Aaron Aedy, kitara
Steve Edmondson, basso
Waltteri Väyrynen, rummut

Entiset jäsenet

Matthew Archer, rummut (1988–1994)
Lee Morris, rummut (1994–2004)
Jeff Singer, rummut (2004–2008)
Adrian Erlandsson, rummut (2009–2014)
Levy-yhtiö

Saksa Century Media, (2007–)
Saksa GUN Records
Yhdysvallat EMI
Yhdysvallat BMG
Yhdysvallat Jive Records
Yhdysvallat Koch Records
Yhdistynyt kuningaskunta Music for Nations
Yhdistynyt kuningaskunta Peaceville

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen historia

muokkaa

Death/doom-vuodet (1988–1992)

muokkaa

Yhtye teki levytyssopimuksen Peaceville Recordsin kanssa vuonna 1990 ja julkaisi debyyttialbuminsa Lost Paradise samana vuonna. Albumi edusti brutaalia ja hiomatonta death metalia, joka ei eronnut ratkaisevasti aikalaisistaan. Seuraavana vuonna ilmestynyt Gothic-albumi osoittautui kuitenkin yhtyeen läpimurroksi, kun yhtye lisäsi death metal -äänimaailmaansa naislaulua ja orkesterisovituksia, toimien pioneerina goottimetallille aina albumin nimeä myöten.

Vuoden 1992 albumi Shades of God jatkoi kuolonmetallin elementtien yhdistämistä muihin tyylilajeihin, tällä kertaa pääasiassa doom metaliin. Music for Nationsin julkaisema levy toi yhtyeelle paljon uusia kannattajia Euroopasta, ja levyä edeltäneen EP:n ”As I Die” -kappale nousi suoranaiseksi hitiksi, jota esitettiin myös Music Televisionilla. Kappale on edelleen yksi yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Shades of Godin aikana yhtye myös konsertoi runsaasti, myös Suomessa 16. maaliskuuta 1992.

Goottimetallin vuodet (1993–1996)

muokkaa

Paradise Lostin neljäs albumi Icon jätti death metalin taakseen, laulaja Nick Holmesin muuttaessa laulutyylinsäkin murinasta puhtaammaksi, matalaksi lauluksi. Entistä ”yleisöystävällisempi” albumi osoittautui goottimetallin tärkeäksi vaikuttajaksi, ja kasvanut suosio toi yhtyeelle entistä enemmän kuulijakuntaa. Yhtye vieraili jälleen Suomessa, 27. lokakuuta 1993. Alkuperäisrumpali Matthew Archer kuitenkin erosi yhtyeestä, ja hänet korvasi Lee Morris.

Vuoden 1995 albumi Draconian Times jatkoi kehitystä poispäin raskaammasta metallista, kohti kevyempää ja entistä melodisempaa goottimetallia. Sekä yleisön että kriitikoiden arvostamaa albumia pidetään yhtenä Paradise Lostin tärkeimmistä levyistä.

Syntikkapopin ja goottirockin vuodet (1997–2004)

muokkaa

One Second -albumi (1997) yllätti kuulijat, sillä yhtye oli vaihtanut liki täydellisesti tyyliä. Hiukset oli leikattu, kitaravallit poistettu ja tilalle oli tullut Depeche Mode -henkistä syntikkapoppia ja -rokkia. Muutos ei ollut kaikkien mieleen, mutta Paradise Lost sai jalansijaa eritoten Yhdysvalloissa, ja albumi on edelleen yhtyeen myydyin.

Goottirockin ja syntikkapopin yhdistelmät jatkuivat vielä albumeilla Host (1999) ja Believe in Nothing (2001), Paradise Lostin päästessä entistä isommille levy-yhtiöille kuten EMI:lle ja BMG:lle. Myynti ja kuulijapalaute eivät kuitenkaan olleet toivotut. Yhtye julkaisi 2002 goottirockalbumin Symbol of Life, jossa popvaikutteita oli jätetty hieman taka-alalle. Albumi ei kuitenkaan menestynyt, ja Suomessakin levy jäi albumilistan ulkopuolelle, ensimmäistä kertaa sitten Shades of God -albumin.

Vuonna 2004 rumpali Lee Morris jätti yhtyeen.

Paluu goottimetalliin (2005–2013)

muokkaa

Vuonna 2005 julkaistu, yhtyeen kymmenes albumi kantoi yhtyeen nimeä. Paradise Lost -levy oli paluu goottimetallijuuria kohti, ja selvästi raskaamman kuuloinen kuin muutama edeltänyt albumi. Albumi sai aiempaa innostuneemman vastaanoton, ja yhtye kiersi jälleen Eurooppaa, muun muassa Ruisrockissa 2006. Rumpali Jeff Singer toimi sessiomuusikkona, kunnes hänen pestinsä vakinaistettiin vuonna 2007.

Vuonna 2007 julkaistu yhdestoista studioalbumi In Requiem jatkoi ”kunnianpalautusta” palaten raskaampiin, paikoin miltei doom metal -maisiin äänimaisemiin, joita yhtyeeltä kuultiin viimeksi Icon-albumin aikoihin vuonna 1993. Yhtye pääsi pitkästä aikaa myös pidemmälle Yhdysvaltain-kiertueelle, tällä kertaa suomalaisen Nightwishin lämmittelijänä.

Vuoden 2008 elokuussa rumpali Jeff Singer jätti yhtyeen, keskittyen uuteen työhönsä ja perheeseensä. Yhtye joutui tämän takia aluksi keskeyttämään suunnitellun Etelä-Amerikan-kiertueen, mutta saatuaan Mark Heronin Oceansize-yhtyeestä väliaikaiseksi rumpalikseen, pystyi yhtye soittamaan kiertueen.

Vuoden 2009 alussa yhtye alkoi äänittää kahdettatoista studioalbumiaan Örebrossa Ruotsissa, tuottajanaan Jens Bogren. Peter Damin toimi sessiorumpalina levyn äänityksissä, mutta nauhoitusten jälkeen yhtyeen viralliseksi rumpaliksi kiinnitettiin Adrian Erlandsson, joka on soittanut aiemmin muun muassa Cradle of Filth- ja At the Gates -yhtyeissä.

18. kesäkuuta 2009 yhtye ilmoitti uuden levyn kantavan nimeä Faith Divides Us – Death Unites Us. Levy julkaistiin syyskuun 25. päivä 2009 Saksassa, syyskuun 28. päivä muualla Euroopassa sekä lokakuun 6. päivä Yhdysvalloissa. Julkaisijana toimi Century Media Records.

Yhtyeen kolmannentoista studioalbumin Tragic Idolin julkaisijana toimi taas Century Media Records. Albumi julkaistiin 23 huhtikuuta 2012 Euroopassa ja 24 huhtikuuta 2012 Yhdysvalloissa.

Paluu death metal -juurille (2014–)

muokkaa

Kesäkuussa 2014 Paradise Lost aloitti neljännentoista studioalbuminsa äänitykset. Nick Holmes kertoi albumin nojaavan enemmän yhtyeen alkupään tuotantoon ja sisältävän death metal -elementtejä.[1] Albumin äänitysten jälkeen rumpali Adrian Erlandsson jätti yhtyeen keskittyäkseen muihin nykyisiin yhtyeisiinsä. Tilalle kiinnitettiin sessiojäseneksi suomalainen Waltteri Väyrynen.

Yhtye julkaisi neljännentoista, The Plague Within -nimisen pitkäsoittonsa 2. kesäkuuta 2015.[2]

Sessiojäsenenä vuoden toiminut rumpali Waltteri Väyrynen kiinnitettiin yhtyeen vakituiseksi jäseneksi vuonna 2016.

Paradise Lost julkaisi viidennentoista studioalbuminsa nimeltään Medusa 1. syyskuuta 2017.[3] Albumi on bändin alkuvuosien tavoin raskasta materiaalia, yhdistäen murskaavaa doomia Nick Holmesin örähtelyyn sekä raakaan orgaaniseen soundiin ja yhtyeelle tunnusomaiseen synkistelyyn. Albumin kuvailtiin olevan yhtyeen synkin 25 vuoteen, jolloin julkaistiin yhtyeen Shades of God -albumi.[4][5]

Yhtyeen rumpali Waltteri Väyrynen erosi yhtyeestä syyskuussa 2022.[6] Maaliskuussa 2023 yhtye ilmoitti, että uusi rumpali on nimeltään Guido Zima.[7]

Jäsenet

muokkaa

Entiset jäsenet

muokkaa

Aikajana

muokkaa

Sessiomuusikot

muokkaa

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: Paradise Lostin diskografia

Albumit

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Paradise Lost
Albumit:
Singlet ja EP:t:
  • "In Dub 12"
  • "As I Die -EP"
  • "Gothic EP"
  • "Seals the Sense"
  • "The Last Time"
  • "Forever Failure"
  • "True Belief"
  • "Say Just Words"
  • "One Second"
  • "Permanent Solution"
  • "So Much Is Lost"
  • "Fader"
  • "Mouth"
  • "Erased"
  • "Forever After"
  • "The Enemy"
  • "Crucify"
Livealbumit:
  • At the BBC -live
  • The Anatomy
  • Draconian Times MMXI
  • Live at the Roundhouse
  • Symphony for the Lost
  • Live At Rockpalast 1995
  • At the Mill
Kokoelmat:
  • The Singles Collection
  • Reflection
  • Drown in Darkness – The Early Demos
  • Lost in Time
  • Tragic Illusion 25
Videot ja DVD:t:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paradise_Lost&oldid=22689750”