Draconian Times on englantilaisen Paradise Lost -yhtyeen viides studioalbumi vuodelta 1995. Death metal -vaikutteet oli hylätty jo edellisellä Icon-albumilla, ja Draconian Timesin myötä yhtye jätti lopullisesti taakseen aiempien levyjen raskaat äänimaailmat ja doom metal -vaikutteet. Sekä laulaja Nick Holmesin puhtaat laulut että entistäkin tarttuvammat melodiat tekivät levystä yhtyeen siihen mennessä suurimman menestyksen sekä kaupallisesti että kriittisesti.

Draconian Times
Paradise Lost
Studioalbumin Draconian Times kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  Great Linford Manor/Ridge Farm Studio
tammi-maaliskuu 1995
 Julkaistu 12. kesäkuuta 1995
 Tuottaja(t) Simon Efemey
 Tyylilaji goottimetalli
 Kesto 44.04
 Levy-yhtiö Music for Nations
Paradise Lostin muut julkaisut
Icon
1993
Draconian Times
1995
One Second
1997

Suomessa albumi vietti neljä viikkoa Top40-listoilla, ollen parhaimmillaan sijalla 24.[1]

Draconian Times oli goottimetalligenren pioneerilevyjä, ja Nightwishin, Katatonian ja Lacuna Coilin kaltaiset yhtyeet ovat tunnustautuneet Paradise Lostin faneiksi.

Kappaleessa ”Forever Failure” yhtye käytti samplena kulttijohtaja Charles Mansonin nauhoitettuja haastattelupätkiä.

”The Last Time” ja ”Forever Failure” julkaistiin myös singleinä ja niistä tehtiin musiikkivideot.

Yhtye esittää albumin kokonaisuudessaan livenä vuoden 2011 albumilla ja DVD:llä Draconian Times MMXI, joka taltioitiin Lontoossa 1. huhtikuuta 2011.[2]

Kappaleet

muokkaa

Sävellykset ja sanoitukset: Nick Holmes ja Greg Mackintosh, ellei toisin mainita.

  1. Enchantment – 06.04
  2. Hallowed Land – 05.02
  3. The Last Time – 03.47
  4. Forever Failure – 04.18
  5. Once Solemn – 03.03
  6. Shadowkings – 04.41
  7. Elusive Cure – 03.21
  8. Yearn for Change – 04.19 (Edmondson, Holmes, Mackintosh, Morris)
  9. Shades of God – 03.54
  10. Hands of Reason – 03.58
  11. I See Your Face – 03.17 (Aedy, Holmes, Mackintosh)
  12. Jaded – 03.26

Bonus CD:n kappaleet

muokkaa

Albumista on julkaistu limited edition digipack -versio, jonka mukana tuli ylimääräinen bonus-CD Live Tracks, Demos & B-Sides, joka sisälsi seuraavat kappaleet:

  1. Embers Fire (live) – 04.27
  2. Daylight Torn (live) – 07.28
  3. True Belief (live) – 04.24
  4. Pity The Sadness (live) – 05.15
  5. As I Die (live) – 03.40
  6. Weeping Words (demo) – 03.51
  7. The Last Time (demo) – 03.28
  8. Walk Away – 03.25
  9. Laid To Waste – 03.15
  10. Master Of Misrule – 03.07
  11. Forever Failure (video edit) – 04.45

Kokoonpano

muokkaa

Vierailijat

muokkaa
  • Andrew Holdsworth – koskettimet
  • The Guildford Dead Boys Choir – kuoro
  • Holly Warburton – kuvitukset ja valokuvat
  • Stylorouge – suunnittelu ja taitto
  • Puhuttu dialogi kappaleessa ”Forever Failure” otettu dokumentista Charles Manson – The Man who killed the Sixties (tuottanut Box Productions, Channel Four Television Corporation)


  • Tuottaja: Simon Efemey
  • Nauhoittaja: Pete Coleman
  • Miksaajat: Efemey & Coleman
  • Masteroija: Kevin Metcalfe

Albumin singlejulkaisut

muokkaa

The Last Time -single

muokkaa
  1. The Last Time 03:26
  2. Walk Away (The Sisters of Mercy -cover) 03:24
  3. Laid To Waste 03:16
  4. Master Of Misrule 03:07

Forever Failure -single

muokkaa
  • Julkaisija: Music For Nations
  • Julkaisupäivä: 25. syyskuuta 1995
  • Kokonaispituus: 17:06
  1. Forever Failure 04:14
  2. Another Desire 03:13
  3. The Fear 03:07
  4. Forever Failure (hidden version) 06:32

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Paradise Lost: Draconian Times ifpi.fi. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Viitattu 6.3.2012.
  2. Paradise Lost To Release ’Draconian Times MMXI’ DVD In November Blabbermouth.net. 2.8.2011. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.