Kaasusumutin

väline kyynelkaasun tai muun sumutteen levittämiseen
(Ohjattu sivulta Paprikasumutin)

Kaasusumutin on väline, jolla voidaan levittää ilmaan kyynelkaasua tai käyttötarkoitukseltaan ja vaikutukseltaan siihen verrattavaa lamaannuttavaa ainetta. Paprikasumutin on väliaikaisesti toimintakykyyn vaikuttava kaasusumutin, jonka ärsyttävän kaasun vaikuttavana aineena on myös chilipaprikoiden sisältämä kapsaisiini. Kuten kaikkien aseeksi luokiteltavien kaasusumuttimien, paprikasumuttimen hallussapito niin voimankäyttöä kuin hätävarjeluakin varten on Suomessa luvanvaraista. Välinettä kutsutaan paprikakasveista saatavan uutteen mukaan myös OC-sumuttimeksi (Oleoresin capsicum). Virheellisesti suomennettuna paprikasumutteesta käytetään myös kansankielistä nimeä pippurisumutin.

Erään valmistajan OC-Sumutin.

Käyttötapa

muokkaa

Kaasusumuttimella voimankäyttö- tai hätävarjelutilanteessa levitetään joko sumuna, juovana, vaahtona tai geelinä (sumutintyypistä riippuen) vaikuttavaa ainetta yleisimmin kohdehenkilön kasvojen alueelle. Niin kutsuttu paprika- eli OC-sumutin, joka on nykyään yleisimmin käytössä, aiheuttaa kohdehenkilössä iholle ja silmiin joutuessaan yleisimmin kirvelyä ja voimakasta poltteen tunnetta, jonka vaikutuksesta normaalitapauksissa näkökyky häviää tai häiriintyy 10–20 minuutiksi.

Kaasun koostumus

muokkaa

Suomessa sallituissa sumuttimissa suurin sallittu kapsaisiinipitoisuus on 5 %, normaalisti 2–5 %. Ulkomailla on käytössä ja myynnissä sumuttimia, joiden OC-pitoisuus jopa yli 20 %. Pysyviä vaurioita sumutin aiheuttaa erittäin harvoin, eikä se saastuta ympäristöään aiempien kemikaalisten kyynelkaasujen tapaan.

Suomessa on jonkin verran vielä käytössä yhdistelmäsumutteita, eli sumutteita joissa on OC:n lisäksi jotain kyynelkaasua (esimerkiksi CS tai CN). Tyypillinen yhdistelmäsumute voi olla esimerkiksi CN/OC 2 % tai CS/OC 2 %. Yleisesti ottaen nämä eivät kuitenkaan eroa OC-sumutteesta käyttöominaisuuksiltaan.

Useat paprikasumutteet sisältävät myös fluoresoivaa väriainetta, joka helpottaa altistuksen saaneen kohdehenkilön tunnistamista värjäämällä kasvot pitkäksi aikaa värillä, joka on nähtävissä UV-valossa.

Vaikutukset

muokkaa
 
Yhdysvaltain asevoimien sotilaat havainnollistavat paprikasumuttimen käyttöä.

Kaasusumuttimen vaikuttava aine kapsaisiini aiheuttaa limakalvoille tai silmiin päästessään voimakasta ärsytystä ja kipua, jotka lamauttavat kohdehenkilön toimintakykyä.

Hengitysteiden limakalvoilla kapsaisiini aiheuttaa voimakasta kipua, limaneritystä, turvotusta sekä lievää hengenahdistusta. Voimakas ärsytys nielun ja hengitysteiden alueella saattaa aiheuttaa myös oksentelua. Silmien alueella sumute aiheuttaa voimakkaan poltteen, josta seuraa runsas kyynelehtiminen ja tahdosta riippumaton refleksi sulkea silmät, jolloin silmien avaaminen on käytännössä erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Iholla sumute aiheuttaa polttavan tunteen. Sumutteen väliaineella on merkitystä vaikutukseen: perinteinen OC-sumutin (nestesumu) vaikuttaa hengityselimiin muita sumutintyyppejä enemmän, kun taas vaahtomaisen tai geelimäisen sumutteen vaikutus hengitysteihin on huomattavasti pienempi.

Sumutteen vaikutukset eivät välttämättä ole kaikilla samat. Esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena oleminen saattaa pienentää kapsaisiinin vaikutusta jopa niin, ettei kohdehenkilö tunne kapsaisiinin aiheuttamaa ärsytystä kivuliaana, ja vaikutus jää ainoastaan näkökyvyn heikkenemiseen. Samoin, vaikka sumutteen vaikutus onkin yleensä lamauttava, henkilö voi jatkaa aggressiivista käytöstään kivusta ja toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta.

Paprikasumutin on yleisesti turvallisena pidetty voimankäyttöväline, eikä pääsääntöisesti aiheuta silmä-, iho- tai limakalvovaurioita kohdehenkilöille. Kuitenkin allergikoilla (etenkin pippuri- tai paprika-allergia) tai astmaatikoilla vaikutukset saattavat olla erittäin voimakkaita tai jopa hengenvaarallisia. Tämän takia altistuneen henkilön ensiapu ja voinnin tarkkailu heti altistuksen jälkeen on erittäin tärkeää ja sumutinta käyttänyt henkilö on altistuksen saaneesta kohdehenkilöstä pääasiassa vastuussa.

Ensiapu

muokkaa

Kaasusumutteelle altistuneen henkilön kasvot pestään saippualla ja huuhdellaan sekä kasvot että silmät runsaalla puhtaalla vedellä ja viedään raittiiseen ilmaan. Henkilön allergiaa paprikalle, mahdollista astmaa tai piilolinssien käyttöä on syytä kysyä. Henkilön tilaa tulee muutenkin tarkkailla ja tarvittaessa saattaa jatkohoitoon. Ensiavuksi on olemassa myös erityisesti kaasusumuttimelle altistumisen jälkeiseen ensiapuun tarkoitettuja suihkeita ja pyyhkeitä.

Käyttäjät ja luvanvaraisuus

muokkaa

Paprikasumutin on poliisin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen, tullin, vanginvartijoiden, vartijoiden ja järjestyksenvalvojien käyttämä voimankäyttöväline. Lisäksi sumuttimia on usein myös ensihoitajilla, lipuntarkastajilla, joukkoliikenteen kuljettajilla, konduktööreillä ja taksinkuljettajilla.

Suomessa kaasusumuttimesta on muodostunut yksi eniten käytössä olevista voimankäyttövälineistä. Suomessa poliisi on varustettuna lähes aina oc-sumuttimella ja poliisin kalustoon kuuluu myös isoja, esim. 500 ml:n kokoisia "mellakkakaasuja". Vartijoilla ja järjestyslain mukaisilla järjestyksenvalvojilla kaasusumutin on käsirautojen ohella yleisin mukana pidettävä voimankäyttöväline. Järjestyksenvalvojilla kaasusumutin on patukan, käsirautojen ja teleskooppipatukan lisäksi ainut voimankäyttöväline.

Paprikasumutin on Suomessa luvanvarainen voimankäyttöväline. Viranomaiset käytännössä saavat sumuttimen koulutuksen ja kantoluvan ammattikoulutuksensa ohessa. Muille kuin viranomaisille lupaa on myönnetty käytännössä vain, jos luvanhakijalla on työnsä (vartija, järjestyksenvalvoja tms.) puolesta lakiin perustuva oikeus tai perusteltu tarve sumuttimen hallussapitoon. Lupaa on voinut anoa oman kihlakuntansa poliisilaitokselta suoritettuaan hyväksytysti sisäasianministeriön määrittämän vartijan erityisen voimankäytönkoulutuksen kaasusumutinosion, tai jollain muulla lailla perehtymällä kaasusumuttimen käyttöön. Lupa kaasusumuttimen hallussapitoon on voitu myöntää myös yhteisölle, kuten ravitsemusliikkeelle tai vartiointiliikkeelle. Tästä huolimatta kaasusumuttimen hallussapitäjän on ollut aina läpäistävä edellä mainittu koulutus.[lähde? ] Kaasusumuttimen kantamista oikeuttavaa lupaa kutsutaan kaasusumutinluvaksi, jonka takapuolella on yleensä annettu lisäehtoja, esimerkiksi "Lupa oikeuttaa kantamaan kaasusumutinta vain vartijan tai järjestyksenvalvojan työtehtävissä."

Kaasusumuttimen luvanvaraisuudesta säädetään ampuma-aselaissa[1], jota uudistettiin vuonna 2015[2]. Samalla uudistettiin rikoslakia, jonka myötä kaasusumuttimen luvaton hankkiminen ja hallussapito ovat ampuma-aserikoksena rangaistavia tekoja[3]. Vakiintuneen oikeuskäytännön myötä kaasusumuttimen luvatonta hallussapitoa pidetään kuitenkin lähtökohtaisesti lievänä ampuma-aserikoksena.[4]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Ampuma-aselaki 1/1998 Finlex.
  2. HE20/2014 3.4.2014. Finlex. Viitattu 30.10.2019.
  3. Rikoslaki - aserikoksista 1.12.2015. Finlex. Arkistoitu 10.3.2021. Viitattu 30.10.2019.
  4. Hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen lievään ampuma-aserikokseen pitäessään hallussaan kaasusumutinta ilman lupaa edilex.fi. 2.10.2019. Viitattu 30.10.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa