Papintodistus vuodelta 1918.

Papintodistus (ruots. prästbevis) oli aiemmin Suomessa asiakirja, jonka antoi pappi erilaisiin tarkoituksiin. Nykyään vastaavan todistuksen nimenä on virkatodistus.

Säännökset papintodistuksestaMuokkaa

Papintodistusten antamisesta säädettiin vuonna 1918 annetussa asetuksessa.[L 1]

Jos yksityinen henkilö halusi toista kuin itseään, vaimoaan tai lastaan taikka hänen hoitonsa ja suojeluksensa alaista henkilöä koskevaa todistusta kirkonkirjan mukaan iästä, maineesta, sukulaisuudesta tai syntymä- tai kuolinajasta, hänen tuli saada sellainen, mutta tarkoitus, johon todistusta pyydettiin, oli samalla ilmoitettava ja merkittävä todistukseen.[1]

Sen sijaan niin kutsutun mainetodistuksen tuli sisältää ainoastaan tieto siitä, nauttiko henkilö kansalaisluottamusta siihen aikaan, kun todistus kirjoitettiin.

Papintodistuksen antamista koskevia säännöksiä sovellettiin myös eriuskolaisseurakunnan johtajaan sekä siviilirekisteriviranomaiseen.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusviitteetMuokkaa

  1. a b Hakkila, Esko (toim.): ”Papintodistus”, Lakiasiain käsikirja, s. 797. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

LakiviitteetMuokkaa

  1. Asetus papiston, eriuskolaisseurakuntain johtajain ja siviilirekisteriviranomaisten annettavista todistuksista (AsK 9.7.1918/69).