Pankkala[1] (ven. Кастивское, Kastivskoje) on entinen kylä Leningradin alueen Lomonosovin piirin Kaprion kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi Länsi-Inkerin ylängön pohjoisreunalla noin 7 kilometriä Kapriosta koilliseen.

Pankkala
Кастивское, Kastivskoje
Kaprio ja sen koillispuolella sijainneet kylät vuoden 1860 kartalla.
Kaprio ja sen koillispuolella sijainneet kylät vuoden 1860 kartalla.

Pankkala

Koordinaatit: 59°44′32″N, 29°7′5″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Lomonosovin piiri
Kunta Kaprio
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Kaprion ujestin Kargalin pogostaan kuulunut Pankkala (ven. Kostivtsovo[2]) mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500. Sen asukkaat harjoittivat raudan tuotantoa.[3] Ruotsalaisten 1600-luvun alussa laatiman maakirjan mukaan kylään oli muuttanut luterilaisia uudisasukkaita Suomesta[4].

1700-luvun alusta lähtien Pankkala kuului Vornaisin kartanoon[3]. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 kylässä asui 149 äyrämöistä, jotka kuuluivat Kaprion luterilaiseen seurakuntaan[5]. Vielä myöhemminkin Pankkala mainitaan yksinomaan suomalaisena kylänä[6]. Toisen tiedon mukaan sen ortodoksit kuuluivat Klopitsan seurakuntaan[7].

Kylän talonpojat olivat 1860-luvulle saakka tilanomistajien maaorjia. Myöhemmin he kuuluivat Vornaisin volostin Vysotskojen kyläkuntaan. Vuonna 1909 kylään avattiin semstvon koulu.[3]

Venäjän sisällissodan aikana Pankkalassa oli Inkerin rykmentin päämaja, jossa käyttiin neuvotteluja valkoisia joukkoja komentaneen Aleksandr Rodzjankon kanssa. Sen jälkeen Pankkala kuului Kostlovan ja Klopitsan kyläneuvostoihin. Kylä tuhoutui toisessa maailmansodassa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 30.1.2016.
  2. Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 528. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868.
  3. a b c d Sprosi u krajeveda (kysymys 1099) reglib.ru. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 30.1.2016.
  4. Jordeböcker öfver Ingermanland – Pistsovyje knigi Ižorskoi zemli: tom 1, s. 6. Sankt-Peterburg: Tipografija Imperatorskoi akademii nauk, 1859.
  5. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 80. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  6. Mustonen, Juuso (toim.): Inkerin suomalaiset seurakunnat, s. 62. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1931.
  7. Kertomus Klopitsan seurakunnasta countrysite.spb.ru. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 30.1.2016. (venäjäksi)