Palladion

Pallas Athenea esittävä veistos kreikkalaisessa ja roomalaisessa mytologiassa

Palladion (m.kreik. Παλλάδιον, lat. Palladium) oli muinainen veistos, jonka on useimmiten kuvattu olleen pieni ja puusta tehty. Se esitti seisovaa Pallas Athenea, joka piti keihästä kädessään. Patsaan uskottiin toimivan kaupungin suojelijana ja estävän vihollisen tunkeutumisen sinne.

Nike ja sotilas Palladionin ympärillä, roomalainen kopio 1. vuosisadalta hellenistisen ajan reliefistä

Myytti muokkaa

Kreikkalaisessa mytologiassa kerrotaan, kuinka Ilos, perustettuaan Troijan kaupungin, rukoili Zeusta antamaan hänelle merkin. Hän löysi puisen Pallas Athenen patsaan telttansa edestä. Tarinan mukaan patsaan olisi tehnyt Pallas Athene ja asettanut sen Zeuksen viereen, mutta Zeus olisi heittänyt sen maahan Ate mukanaan Elektran haettua turvaa sen juurelta.[1] Troija pysyi valtaamattomana niin kauan kuin patsas oli siellä.

Myöhemmin Odysseus ja Diomedes varastivat patsaan Troijan sodan aikana,[2] mikä teki Troijan valtauksen mahdolliseksi. Nämä antoivat patsaan Demofonin huostaan, ja tämä toi sen mukanaan Ateenaan.[3] Ateenassa Palladioniin liittyi samanniminen pyhäkkö Palladion.[4][5]

Roomalaisessa versiossa patsasta ei varastettu Troijasta ennen sen valtausta, vaan Aeneas vei sen kaupungin kukistuttua mukanaan Italiaan. Siellä se asetettiin Roomassa Vestan temppeliin.

Lähteet muokkaa

  1. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 3.12.3 (engl. käännös)
  2. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi 5.13 (engl. käännös)
  3. Klemens Aleksandrialainen, Protreptikos ('Kehotus') iv (engl. käännös)
  4. Larson, Jennifer Lynn: Ancient Greek Cults: A Guide, s. 48. Psychology Press, 2007. ISBN 0415324483. Teoksen verkkoversio.
  5. Humphreys, S. C.: Kinship in Ancient Athens: An Anthropological Analysis, s. 825–826. Oxford University Press, 2018. ISBN 0191092401. Teoksen verkkoversio.