Palautuskielto

Palautuskielto tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijaa ei voida palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Palautuskieltoa noudatetaan, mikäli henkilöä uhataan hänen rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisten mielipiteiden perusteella. Jos turvapaikanhakijalla ei katsota olevan sopivia perusteita turvapaikkaan ja jos kotimaahan on mahdollista palata turvallisesti, voidaan antaa kielteinen turvapaikkapäätös. Mikäli turvapaikanhakija on syyllistynyt rikoksiin, hänet voidaan tuomita Suomessa. Mikäli pakolaisuuden perusteet tai olosuhteet kotimaassa muuttuvat, voidaan vankeusrangaistuksen jälkeen antaa karkotuspäätös. Suomen ulkomaalaislaissa säädetään, että palautuskielto koskee käänyttämistä, palauttamista tai pääsyn epäämistä vaaralliselle alueelle, ja lisäksi myös aluetta jolta palautettava voitaisiin lähettää vaaralliselle alueelle..

Geneven pakolaissopimuksessa

Palautuskielto on lähtöisin vuoden 1951 sopimuksesta pakolaisten oikeudellisesta asemasta. Sen 33. artikla toteaa:

Karkoituksen ja palauttamisen kieltäminen

1. Sopimusvaltio ei tavalla tai toisella saa karkoittaa tai palauttaa pakolaista sellaisten alueiden rajoille, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.
2. Ensimmäisessä kohdassa olevan määräykseen ei kuitenkaan voi vedota pakolainen, johon nähden on perusteltua aihetta olettaa, että hän on vaaraksi oleskelumaansa turvallisuudelle tai joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on yhteiskunnalle vaarallinen sanotussa maassa.