Pakubuwono I
Pakubuwono I (Pangeran Puger, n. 1648 – helmikuu 1719[1][2]) oli Mataramin sulttaani vuodesta 1704 kuolemaansa vuonna 1719 asti. Hän tuli sulttaaniksi perimyssodassa, minkä lisäksi hänen kuolemansa aloitti toisen perimyssodan.
Pangeran Puger oli sulttaani Amangkurat I:n poika. Hän julistautui Mataramin sulttaaniksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1677, jolloin prinssi Trunajayan kapinalliset syrjäyttivät sulttaani Amangkurat I:n, joka kuoli pian tämän jälkeen. Hollannin Itä-Intian kauppakomppania kuitenkin tuki hänen veljeään Adipati Anomia, ja joitakin vuosia kestäneen kamppailun jälkeen Pangeran Puger alistui hallitsijanimen Amangkurat II ottaneen veljensä alaisuuteen marraskuussa 1681. Veljesten väliset ongelmatilanteet hovissa jatkuivat kuitenkin vielä tämänkin jälkeen.[1][3]
Amangkurat II kuoli vuonna 1703, ja hänen pojastaan Sunan Masista tuli sulttaani Amangkurat III.[3] Väitetysti yliluonnolliset merkit olisivat viestineet siitä, että Pangeran Puger oli Amangkurat II:n oikea perijä.[1] Sunan Mas sai myös osakseen vastarintaa joiltakin Mataramin ylimyksiltä.[4]
Amangkurat II:n kuoleman jälkeen Pangeran Pugerin poika Raden Suryakusuma matkusti tämän ruumiin mukana kuninkaalliselle hautausmaalle Imogiriin ja sieltä valtakunnan länsiosaan Bageleniin, missä julistautui maan uudeksi hallitsijaksi. Pangeran Puger ei ilmeisesti tiennyt poikansa suunnitelmista, mutta häntä epäiltiin silti kyseisen kapinan suunnittelusta. Hänet vangittiin ensin ja asetettiin sitten kotiarestiin Kartasurassa.[1]
Vuoden 1704 alkupuolella useat Mataramin aateliset alkoivat ajautua kiistoihin Amangkurat III:n kanssa. Heihin lukeutuivat muun muassa Maduran lordi Cakraningrat II, jonka erään vaimon Amangkurat III:n kerrottiin raiskanneen, ja Surabayan lordi Jangrana II.[1][2] Maaliskuussa 1704 Pangeran Puger pakeni Kartasurasta Semarangiin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian puheille. Hän kertoi hollantilaisille, että useimmat Mataramin merkkihenkilöt tukivat häntä hänen pyrkimyksissään sulttaaniksi, minkä lisäksi hän väitti Amangkurat III:n olevan yhteyksissä hollantilaisten palveluksessa aiemmin olleeseen ja sittemmin vihattuna bandiittina toimineeseen[5] balilaiseen Surapatiin.[1][4]
Hollantilaiset olivat Pangeran Pugeria kuultuaan erittäin halukkaita nostamaan hänet sulttaaniksi, ja 7. heinäkuuta 1704 kauppakomppania ja sen johtaja Joan van Hoorn ilmoittivat tunnustavansa hänet Mataramin sulttaaniksi. Hänen palvelukseensa luovutettiin huomattava hollantilaisten sotilasosasto, ja alkoi ensimmäinen kolmesta Jaavan perimyssodasta.[4]
Pangeran Puger valloitti hyvin varusteltuine armeijoineen – hollantilaisten käytössä oli mörssäreitä, kranaatteja ja aiempien lunttulukkojen sijasta piilukkokivääreitä – helposti Kartasuran hovin, jota Amangkurat III ei edes yrittänyt puolustaa.[2] Lokakuussa 1704 hän otti hallitsijanimen Pakubuwono I.[1]
Vuonna 1705 Pakubuwono I solmi hollantilaisten kanssa sopimuksen, jossa hän muun muassa tunnusti Cheribonin aseman kauppakomppanian protektoraattina, luovutti Maduran saaren itäosan ja osan Parahyanganista, vahvisti Semarangin aseman kauppakomppanian alueena ja salli hollantilaisten ylläpitää varuskuntaa hovissa sulttaanin kustannuksella.[2]
Amangkurat III ilmoitti vuonna 1708 olevansa valmis neuvottelemaan hollantilaisten kanssa. Sen sijaan että olisivat antaneet hänen jatkaa jonkin pienemmän alueen hallitsijana, kuten hän itse oli uskonut, hollantilaiset vangitsivat hänet ja karkottivat hänet perheineen Ceylonille, missä hän kuoli 1734. Pakubuwono I:n vastainen sissisota kuitenkin jatkui aina vuoteen 1719 asti.[2]
Pakubuwono I kuoli helmikuussa 1719, ja hänen poikansa peri valtaistuimen ja otti hallitsijanimen Amangkurat IV. Pian alkoi toinen perimyssota useiden uuden sulttaanin veljien yrittäessä kaapata vallan itselleen.[4][2]
Lähteet muokkaa
- Keat Gin Ooi: Southeast Asia: A Historical Encyclopedia, from Angkor Wat to East Timor. ABC-CLIO, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Hall, Daniel George Edward: History of South East Asia. 4th edition. Macmillan, 1981. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. 4th edition. Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
|
Edeltäjä: Amangkurat III |
Mataramin hallitsija 1704/1708–1719 |
Seuraaja: Amangkurat IV |