Pakokauhun vallassa

Pakokauhun vallassa (Panic in the Streets) on Elia Kazanin ohjaama film noir -elokuva, jonka ensi-ilta oli 1950.

Pakokauhun vallassa
Panic in the Streets
Ohjaaja Elia Kazan
Käsikirjoittaja Richard Murphy
Daniel Fuchs
Tuottaja Sol C. Siegel
Säveltäjä Alfred Newman
Kuvaaja Joseph MacDonald
Leikkaaja Harmon Jones
Tuotantosuunnittelija Thomas Little
Pääosat Richard Widmark
Paul Douglas
Barbara Bel Geddes
Jack Palance
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Studios
Levittäjä 20th Century Studios
Netflix
Ensi-ilta 1950
Kesto 96 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tarinassa viranomaiset etsivät rikollisia, jotka ovat sairastuneet helposti tarttuvaan keuhkoruttoon.

Richard Widmark tekee roolin laivaston lääkärinä joka etsii New Orleansin ilotalo- ja peliluolakaupunginosa Storyvillen sokkeloista tartunnan saaneita rikollisia estääkseen tuhoisan epidemian.

Kritiikki muokkaa

New York Timesin kriitikko oli aikanaan arviossaan kahtalaista mieltä kirjoittaessaan: ”Vaikka Panic in the Streets on jännittävä, se ei nouse ykkösluokan melodraamaksi, sillä se sisältää tiettyä osoittelevaa liioittelua, mikä ei välttämättä miellytä kaikkia katsojia. Varastoon sijoittuvassa huipennuksessa on kuitenkin sähköisyyttä, joka kompensoi pieniä satunnaisia harmituksen aiheita.”[1]

Varietyssa kriitikko kirjoittaa: ”Kyseessä on keskitasoa laadukkaampi takaa-ajomelodraama. Tiiviisti käsikirjoitettu ja ohjattu elokuva keskittyy onnistuneesti yritykseen saada kiinni rikolliset, jotka ovat taudinkantajia, jottei tauti leviäisi kaupunkiin ja aiheuttaisi pakokauhua. Ruttoaihe jää sivuseikaksi rosvo-ja-poliisi-teeman rinnalla... Toiminta on eloisaa, elokuvassa on koskettavuutta ja muutamia poikkeuksellisia kohtia. Jack Palancen näyttelijäntyö on terävää.”[2]

Neworleansilainen elokuva-arvostelija kirjoittaa vuonna 2005: ”Elokuvan film noir -elementit syntyvät siitä, että se hyödyntää toisen maailmansodan jälkeisiä saksalaisen ekspressionismin ja italaialaisen neorealismin tekniikoita. Kazan ihaili ekspressionistien tapaa käyttää chiaroscuro-valaistusta tunnelman kohottamisessa, ja hän tuo mieleen neorealistien yhteiskunnan marginaalissa elävien verité-muotokuvat. Panic antoi hänelle tilaisuuden tutkia näitä tyylejä kokeilemalla kuvausta ja palkkaamalla tavallisia ihmisiä näyttelijöiksi. Työskenneltyään Hollywoodin suurimpien näyttelijöiden kanssa – Dorothy McGuire, Spencer Tracy, Katharine Hepburn, Dana Andrews, Gregory Peck ja Ethel Barrymore – Kazan halusi kääntyä vastakkaiseen suuntaan. Tämän elokuvan ja uuden lähestymistapansa tarpeisiin hän palkkasi pienempien tähtien lisäksi myös rosoisempia tuttaviaan New Yorkin teattereista ja kaiken päälle muutamia neworleansilaisia, joiden näyttelemiskokemus vaihteli.”[3]

Arvioiden pisteitä keräävä Rotten Tomatoes -sivusto kokosi jälkikäteen 21 kritiikkiä ja antoi elokuvalla pisteitä 95 %, ja keskimääräinen pisteytys oli 7,3/10.[4]

Palkinnot muokkaa

Elokuvan tarinan kirjoittajat Edna Anhalt ja Edward Anhalt saivat työstään Oscar-palkinnon. Venetsian elokuvajuhlilla Elia Kazan sai kansainvälisen palkinnon, ja hän oli myös ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi.

Näyttelijät muokkaa

 Richard Widmark  komentajakapteeni ”Clint” Reed, M.D.  
 Paul Douglas  kapteeni Tom Warren  
 Barbara Bel Geddes  Nancy Reed  
 Jack Palance (nimellä Walter Jack Palance)  Blackie  
 Zero Mostel  Raymond Fitch  
 Alexis Minotis  John Mefaris, kreikkalaisen ravintolan omistaja  
 Dan Riss  Neff, sanomalehtitoimittaja  
 Tommy Cook  Vince Poldi, nuorempi veli  
 Pat Walshe  oma itse  

Lähteet muokkaa

  1. The Screen in Review; Panic in the Street' New Bill at Roxy--'Kiss Tomorrow Goodbye' at the Strand Cagney and Crime Meet Again The New York Times. 5.8.1950. (englanniksi)
  2. Panic in the Streets Variety. 31.12.1939. (englanniksi)
  3. Simmons, David Lee: Widespread Panic. Gambit. 5.4.2005. Arkistoitu 2.8.2017. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  4. Panic in the Streets Rotten Tomatoes.