Avaa päävalikko

Paavo Viljanen (17. kesäkuuta 1904 Karstula10. helmikuuta 1972 Tampere) oli lestadiolaispastori, rovasti ja kirjailija, joka vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksen aikana kuului eronneeseen elämänsanalaisten ryhmään. Viljanen oli Kuhmalahden kirkkoherrana 1933–1950, jolloin siirtyi Tampereelle, aluksi kappalaiseksi myöhemmin Kalevan seurakunnan kirkkoherraksi. Ollessaan pappina Kivijärvellä 1929 hän liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Paavo Viljanen toimi Siionin Lähetyslehden päätoimittajana vuosina 1944–1960.[1] Hän oli vuonna 1958 aloittaneessa Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa. SRK:n johtokunta erotti hänet päätoimittajan virasta kastekysymykseen liittyneiden erimielisyyksien vuoksi.

TeoksetMuokkaa

  • Ihana on Siion virtoinensa, WSOY, 1941
  • Wäinö Havas, hengen ja miekan mies, WSOY 1943
  • Hän on meidän rauhamme, saarnoja ja kirjoituksia kotihartautta varten, WSOY. 1943
  • Tie rauhaan sananen nuorille, 1944
  • Armahda minua – riivaaja vaivaa lastani sana vanhemmille, 1945
  • Miten löytäisin armollisen Jumalan?, 1946
  • Elävää tulta, romaani, 1948
  • Lestadiolaisesta liikkeestä Tampereen hiippakunnassa. – Jumalan työsaralta III. Tampereen hiippakunnan vuosijulkaisu 1950. Helsinki 1949.
  • Tähän asti on Herra meitä auttanut.  Oulu, 1956 (toim.)
  • Unkarin tähdet, romaani, 1957
  • Usko tulee kuulemisesta, 1957
  • Unkarin tähdet, romaani, 1957
  • Turvallinen usko, 1959
  • Mistä Nestor nimistössämme?, 1964
  • Usko ja elämä, Kirjayhtymä, 1965
  • Unkaria ja Suomea etsimässä, 1965
  • Usko ja elämä, 1965
  • Aukene, saarnoja ensimmäisen vuosikerran evankeliumeihin, 1965
  • Kahdentoista apostolin seurassa, 1970

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.