Paavo Toivanen

suomalainen lääkäri ja professori

Paavo Uuras Toivanen (s. 14. kesäkuuta 1937 Tuupovaara[1]) on suomalainen lääkäri ja professori emeritus. Hän toimi Turun yliopiston bakteeriopin ja serologian professorina vuodesta 1978 vuoteen 2001. Paavo Toivanen on yhdessä vaimonsa Auli Toivasen kanssa suomalaisen immunologiatutkimuksen uranuurtajia.[2]

Henkilöhistoria ja ammattiura muokkaa

Toivasen vanhemmat olivat metsäteknikko Vilho Pekka Toivanen ja Suoma Helena Silvennoinen. Hän tuli ylioppilaaksi Joensuun lyseosta 1955 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1962.[3] Toivanen avioitui Auli Pirilän kanssa vuonna 1961 ja kaikkiaan perheeseen syntyi viisi lasta.[4] Toivanen ja hänen vaimonsa ovat koko tutkijanuransa tehneet töitä yhdessä. He ovat työskennelleet yhdessä muun muassa Yhdysvalloissa, josta he toivat Suomeen kaksi sisäsiittoista kanakantaa tutkimustarkoituksiin, ja Sveitsissä Baselin Immunologisessa Instituutissa.[2] Toivasten tutkimustyön keskeiset aiheet ovat valkosolujen erilaistuminen ja bakteerien aiheuttama niveltulehdus.[4] Toivaisten tutkimustyö on vaikuttanut merkittävästi muun muassa luuytimensiirtoihin ja niveltulehduksen hoitoon.

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Paavo ja Auli Toivanen saivat vuonna 2004 Wiesbadenin kaupungin myöntämän 38 000 euron suuruisen Carol Nachman -palkinnon ansioistaan reumatutkimuksen alalla.[5] Molemmille on myös myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki.[1]

Paavo ja Auli Toivasen elämäntyön kunnioittamiseksi joukko Toivasten entisiä työtovereita ja oppilaita toteutti juhlamitalihankkeen, jossa mitalin suunnittelijaksi valittiin Jarkko Roth.[6] Auli ja Paavo Toivasen 70-vuotismitali julkistettiin vuonna 2008.[1] Mitalin luonnos ja lahjoittajien nimet sisältävä adressi luovutettiin Paavo Toivaselle hänen 70-vuotispäivänään 14.6.2007 ja mitalin ensimmäinen kappale luovutettiin Auli Toivaselle hänen 70-vuotispäivänään 1.3.2008.[7]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Paavo ja Auli Toivasen rahasto. Professoripari immunologiatutkimuksen takana Turun Yliopistosäätiö. Arkistoitu 13.6.2015. Viitattu 11.6.2015.
  2. a b Professori emerita Auli Toivanen: Potilaalle pitää olla aikaa Tietopulssi. 1/2011. Viitattu 12.6.2015.
  3. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 672. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  4. a b Timo Niitemaa: Tiede elämäntyönä 21.3.2008. Turun yliopisto. Arkistoitu 14.6.2015. Viitattu 12.6.2015.
  5. Turun sanomat luettu 5.7.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Turun Yliopiston tiedote luettu 5.7.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Professoreiden Auli ja Paavo Toivasen 70-vuotismitali Hospitaali. 3/2007. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Arkistoitu 14.6.2015. Viitattu 11.6.2015.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.