Paaluvarustus

Paaluvarustus eli palisadi on puolustustarkoitukseen rakennettu paaluaita. Nimitys tulee ranskan sanasta palissade, alun perin latinan sanasta palus, tolppa tai paalu.[1][2][3] Suomessa paaluvarustuksesta on käytetty myös nimitystä hakuli.[3][4]

Neoliittisen paaluvarustuksen ennallistus.

Paaluvarustus rakennetaan yleensä 15–30 senttiä paksuista ja 2–4 metriä pitkistä, yläosastaan teroitetuista puunrungoista, jotka isketään vieri viereen maahan.[1][4]Paaluvarustuksen etuna on, että se voidaan rakentaa nopeasti helposti saatavilla olevista materiaaleista. Se ei kuitenkaan kestä piirityskoneita, ja paaluvarustus voidaan myös helposti polttaa.

Muinaisina aikoina paaluvarustukset olivat yleisiä, ja esimerkiksi roomalaisten sotilasleirien ympärille rakennettiin aina paaluvarustus.[5] Puurakenteista paaluvarustusta käytettiin sekä kaupunkien että sotilaslinnoitusten suojana muun muassa antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä Pohjois-Amerikan Mississippin alueen alkuperäisväestön kulttuurissa.[4] Usein paaluvarustus saatettiin rakentaa maavallin päälle tai palisadia ympäröi vallihauta. Paaluvarustus saatettiin rakentaa myös vallihautaan tai rantaveteen estämään aluksia pääsemästä rantaan. Keskiajalla linnojen suojaksi rakennettiin aluksi väliaikainen paaluvarustus, joka korvattiin vähitellen kivimuurilla.

LähteetMuokkaa

  • Annukka Aikio ja Rauni Vornanen: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.
  • Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava 2000. ISBN 951-1-12387-4.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Paaluvarustus Pieni Tietosanakirja / III. Masku - Sanomalehti /573-574. Project Runeberg. Viitattu 10.6.2022.
  2. Palisade Definition Merriam-Webster. Viitattu 10.6.2022.
  3. a b Aikio ja Vornanen 1992, s. 458
  4. a b c Palisadi Tieteen termipankki. Viitattu 10.6.2022.
  5. Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, s. 96