P. Sidorow Suomalainen Kalustokauppa

P. Sidorow Suomalainen Kalustokauppa Osakeyhtiö oli suomalainen maatalouskoneiden ja -laitteiden kauppaa sekä urakointia harjoittanut yritys, joka oli toiminnassa 1873–1930. Yritys oli ensimmäinen alallaan Suomessa ja se oli 1900-luvun alussa yksi suurimpia alallaan Suomessa.[1][2]

Yrityksen perusti vuonna 1873 helsinkiläinen kauppias Paul Sidorow (1838–1907) yhtiökumppaninsa kanssa alun perin nimellä Jonsson & Sidorow. Yritys oli toiminimi vuoteen 1896 jolloin siitä muodostettiin osakeyhtiö, samoihin aikoihin vuonna 1894 Sidorow siirtyi syrjään yrityksen johdosta. Sen pääkonttori sijaitsi Helsingissä osoitteessa Aleksanterinkatu 7a / Fabianinkatu 18 ja yhtiön varasto taasen sijaitsi Malmilla pääradan varressa. Yhtiöllä oli haarakonttoreita ja asiamiehiä myös muissa Suomen kaupungeissa. Sidorowin liike siirtyi vuonna 1894 A. E. Sundströmin omistukseen ja myöhemmin yhtiön omisti sen toimitusjohtajana ollut Uno Staudinger (1861–1912). [1][3][4]

Maanviljelyskoneet ja -laitteet säilyivät P. Sidorowin yhtiön päätoimialana mutta yhtiö myi ja rakensi myös meijereitä, myllylaitoksia, sahalaitoksia ja turbiinilaitoksia. 1920-luvulla yhtiön auto-osasto toi maahan amerikkalaisia Moon-merkkisiä autoja ja Kelly Springfield-merkkisiä autonrenkaita.[2][5] Vuonna 1923 yhtiö alkoi myydä ruotsalaisia Alfa Laval-lypsykoneita.[6]

Lokakuussa 1917 yhtiön osakkeet olivat siirtyneet liikemies Leopold Lerchen johtamalle konsortiolle ja myöhemmin yhtiö joutui rahoittajapankkinsa Pohjoismaiden Yhdyspankin määräysvaltaan. Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy osti keväällä 1928 suurimman osan P. Sidorowin osakkeista ja yhtiö fuusioitiin Suomen Maanviljelijäin Kauppaan vuoden 1930 lopulla.[1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa