Avaa päävalikko

Oulangan tutkimusasema

Oulun yliopiston tutkimusasema Kuusamossa
Tutkimusaseman päärakennus ja pihapiiriä

Oulangan tutkimusasema on Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa yhdystie 8693:n varrella ja Oulankajoen rannalla sijaitseva Oulun yliopiston alueyksikkö, joka toimii yliopiston alaisuudessa. Tutkimusasemalta on noin kilometri Karhunkierroksen vaellusreitillä olevalle Kiutakönkäälle ja Oulangan luontokeskus sijaitsee asemaa vastapäätä Oulankajoen toisella puolen.

Tutkimusasema perustettiin 1966 lähinnä bio- ja geotieteiden tutkimusta ja opetusta varten, mutta sen käyttö on laajentunut yliopiston monitieteelliseksi alueyksiköksi. Asemalla työskentelee ja vierailee tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita ja siellä järjestetään kurssien ja seminaarien lisäksi muitakin tapahtumia. Alueyksikkönä aseman hankkeet liittyvät muun muassa luontoon, luonnonvaroihin ja matkailuun ja sillä on kaksi kummikoulua, Käylän ala-aste ja Torangin yläaste.

Tutkimusasemalla tehdystä työstä on julkaistu vuodesta 1978 lähtien vuosittain omaa Oulanka Reports -sarjaa, samoin kuin tieteellisiä artikkeleita, opinnäytteitä ja oppikirjoja.

Aseman tilat käsittävät muun muassa seuraavat:

  • noin 85 henkilölle kahden ja kolmen hengen majoitushuoneet
  • ruokasali
  • sauna ja pesutupa
  • Berserkki
  • 20 hengen seminaarihuone
  • tutkimus- ja opetuslaboratoriot
  • käsi- ja sarjakirjasto
  • takkahuone
  • ATK-huone
  • toimistotilat
  • kota.

Tutkimusasemalla on johtaja (vuonna 2013 vs. asemanjohtaja, erikoistutkija Riku Paavola), laboratoriomestari, kenttämestari ja toimistosihteeri, samoin kuin aseman majoitus- ja muista palveluista sekä huollosta vastaavia henkilöitä. Yleisölle tutkimusasema on avoin milloin tutkimus- ja opetuskäyttö sen sallii, mutta esimerkiksi koululaisryhmiä siellä vierailee säännöllisesti.

LähteetMuokkaa

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.