Otto Klemperer

saksalaissyntyinen säveltäjä ja kapellimestari

Otto Klemperer (14. toukokuuta, 18856. heinäkuuta, 1973)[1] oli saksalaissyntyinen säveltäjä ja kapellimestari. Hän otti Yhdysvaltain kansalaisuuden 1937 ja Israelin kansalaisuuden 1970.[2] Klempereriä pidetään laajalti yhtenä 1900-luvun suurimmista kapellimestareista.

Otto Klemperer

Klempererin maine perustuu enimmäkseen hänen tulkintoihinsa saksalaisesta musiikista. Hän suosi teoksien esittämisessä yleensä hitaita tempoja (usein mainittu esimerkki on Beethovenin pastoraalisinfonian erittäin hitaasti esitetty tanssiosuus). Toisaalta hänen kuuluisa Mahlerin toisen sinfonian levytyksensä mahtuu teoksen muista tunnetuista levytyksistä poiketen yhdelle CD-levylle. (Klemperer oli apulaisena johtamassa torvisektiota, kun teosta esitettiin Mahlerin itsensä ollessa paikalla.) Muita tunnettuja levytyksiä ovat esimerkiksi Bachin H-mollimessu, Beethovenin sinfoniat, Brahmsin sielunmessu sekä Mahlerin Das Lied von der Erde. Säveltäjänä Klemperer ei saavuttanut erityisen suurta arvostusta.

Klemperer oli taustaltaan juutalainen.[3][2] Hänen serkkunsa oli kirjallisuudentutkija ja professori Victor Klemperer.

LähteetMuokkaa

  1. Otto Klemperer | German conductor Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.2.2021. (englanniksi)
  2. a b Otto Klemperer Oxford Reference. Viitattu 1.2.2021. (englanniksi)
  3. Otto Klemperer holocaustmusic.ort.org. Viitattu 1.2.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa